Kehittämisen kohteet vuonna 2022
Vaikuttavuuden arviointi
Toteutui hyvin. Vaikuttavuuden arviointi ja sen pohdinta on edennyt harppauksittain viime vuosina. Vuosi 2022 oli Mediakasvatusseuran strategiakauden 2022–2025 ensimmäinen vuosi. Tavoitteiden ja tavoitteellisuuden tarkennukseen ja konkretisoimiseen kiinnitettiin erityistä huomiota. Palautteiden keruuta yhtenäistettiin ja seurattiin systemaattisemmin. Lisäksi perustimme erillisen arviointityöryhmän hallituksen ja toimiston työn linjaamiseen ja vaikuttavuuden kehittämiseen.
Koulutustoiminta
Toteutui hyvin.
Järjestö toteutti koulutuksia, webinaareja ja puheenvuoroja tavoittaen erityisesti nuorten kanssa toimivia ammattilaisia. Koulutustilaisuuksia ja puheenvuoroja oli vuoden aikana yhteensä 39 (vuonna 2021 55). Osallistujia oli yhteensä n. 1900 (vuonna 2021 n. 1200). Koulutuksista saatu palaute on ollut kautta linjan erittäin positiivista ja käsiteltävät teemat on nähty ajankohtaisina ja tärkeinä.
Viestintä
Toteutui osittain. Viestintäkanaviamme seuraa suuri ja aktiivinen joukko mediakasvatuksesta kiinnostuneita; verkkosivuillamme vieraili toimintavuoden aikana yli 62 298 (viime vuonna 60 800) yksittäistä kävijää ympäri Suomen. Korkeat kävijä- ja seuraajamäärät kertovat monipuolisen ja ajantasaisen viestinnän valtakunnallisesta tavoitettavuudesta ja tarpeellisuudesta. Kävijä- ja tilausmäärät nousevat tasaisesti vuosittain (Twitteriä lukuunottamatta).
Sidosryhmäviestintää toteutettiin 10 uutiskirjeen ja 14 verkkoartikkelin muodossa sekä sosiaalisen median kanavien kautta.
Mediakasvatusseuran mediakasvatus.fi-verkkosivuston ruotsin- ja englanninkieliset versiot uudistettiin. Lisäksi sivuille lisättiin visuaalisuutta ja infograafeja, joilla tuotiin esiin toiminnan laajuutta ja vaikuttavuutta.
Jatkokehittäminen: Viestinnän kehittäminen systemaattista kuukausiseurantaa hyödyntäen. Viestinnän suuntaaminen nuorisotoimijoille sekä viestintäyhteistyö mediatalojen kanssa.
Valtakunnallisuus
Toteutui hyvin. Verkon kautta tapahtuva toiminta on mahdollistanut järjestön resurssien käytön tehokkaasti, aiempaa laajemmin ja vaikuttavammin. Viestintä, verkkokoulutukset, tapahtumat mm. Aamuklubit sekä materiaalitilaukset tavoittavat seurannan mukaan ihmisiä joka puolella Suomea. Lisäksi pyrimme järjestämään tapahtumia ja tekemään koulutuksia pääkaupunkiseudun ulkopuolella resurssit huomioiden.