Nuoret, media ja kriisiuutisointi – Kuuntele podcast-jakso

Mediakasvatusseuran podcast: Nuoret, sota ja kriisiuutisointi

00:00:09 Johannes Repo: 

Hei ja tervetuloa kuuntelemaan Mediakasvatusseuran podcastia. Minä olen Johannes Repo, ja tämän podcastin aiheena on nuoret sekä sota- ja kriisiuutisointi. Sota- ja kriisiuutisoinnilla tarkoitetaan karkeasti uutisointia sodista, aseellisista konflikteista, luonnonkatastrofeista, poliittisista kriiseistä tai muista poikkeustilanteista, joissa yhteiskunta tai ihmishenget ovat jollain tavalla uhattuina.

Maailmalla tapahtuu tälläkin hetkellä erilaisia konflikteja, kriisejä ja politiikkaa, jotka vaikuttavat myös meihin täällä Suomessa, vaikka emme olisikaan suoranaisesti tapahtumien keskiössä. Nämä tapahtumat ja niiden seuraukset ovat usein otsikoissa. Kukapa ei olisi nähnyt esimerkiksi Yhdysvaltain politiikkaan tai Kaasan tai Ukrainan konfliktiin liittyvää uutisointia viimeisten vuosien aikana?

Koska esimerkiksi konfliktit ja poliittisten johtajien kaudet kestävät usein vuosia, on niistä uutisointi myös yleistä. Jatkuva uutisoiminen kriiseistä, muutoksista, rauhattomuuksista ja tilanteiden kehittymisestä on toki tärkeää, mutta sen on huomattu myös aiheuttavan nuorissa sekä aikuisissakin uutisten seuraajissa uupumusta ja ahdistuneisuutta.

Vuonna 2022 Lasten ja nuorten säätiö tutki nuorten tulevaisuususkoa ”Toiveikas ja pelottava” -selvityksessään. Silloin nuorten suurimmaksi tulevaisuuden peloksi nousi sota, Venäjän aloitettua hyökkäyksensä Ukrainassa. Vuonna 2023 Uutismedian liitto julkaisi ”Nuoret, isot uutisaiheet ja luottamus” -tutkimuksen, josta selvisi sota- ja kriisiuutisoinnin aiheuttavan ahdistusta noin kolmasosassa nuorista. Myös 60 % toivoi lisää ratkaisukeskeisyyttä sotaan ja kriiseihin liittyviin uutisiin. Nuorisobarometri 2024 kertoo myös nuorten uskon tulevaisuuteen olevan matalalla tasolla. Eräitä syitä tähän ovat huolet maailman epävakaasta tilanteesta sekä ilmastosta, vaikka myös huoli omasta pärjäämisestä ja esimerkiksi mielenterveyden haasteet ja jaksaminen ovat tulevaisuudenuskoa horjuttavia asioita.

Tilanteesta nousee esiin kysymyksiä ja ratkaisuhakua: mitä ahdistavasta uutisoinnista seuraa, ja miten nuorten kanssa työskentelevien tulisi puuttua tilanteeseen? Mediakasvatusseura haastatteli aiheeseen liittyen kolmea asiantuntijaa. Mukana vastaamassa olivat Helsingin Sanomien toimituspäällikkö Lari Malmberg, Jyväskylän yliopistosta journalismin ja sosiaalisen median tutkija Martta Salonen sekä Mannerheimin Lastensuojeluliiton auttavien palvelujen päällikkö, psykoterapeutti Tatjana Pajamäki.

Ensimmäisenä nousi mieleen, onko uutisoinnille minkäänlaisia ohjeita, ja miten kriiseistä uutisointia valvotaan Suomessa. Kysymykseen vastasi Lari Malmberg Helsingin Sanomista.

00:02:59 Lari Malmberg :

 On ehdottomasti.

Mä aloitan ehkä vielä siitä ihan tavallaan pohjasta, eli meidän suurinta osaa suomalaisista medioista journalismia ohjaa Julkisen sanan neuvoston journalistin ohjeet, ja ne antaa itse asiassa ihan hyvän perustan myöskin tälle sota- ja kriisiuutisoinnille. Siellä journalistin ohjeessa määritellään sitä, mikä se toimittajan rooli on. Toimittajan rooli on vastuussa ennen kaikkea yleisölleen, ja journalismin pitää olla puolueetonta, riippumatonta. Lähdesuojasta ja lähdekritiikistä pitää kantaa huolta , ja sitten pitää ottaa huomioon erityisesti haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten uutisoinnin kohteiden ja haastateltavien turvallisuus ja heidän asemansa.

Tämä on tavallaan semmoinen kehikko, mikä lopulta jo antaa aika hyvää pohjaa tähän puntarointiin siitä, miten maailman kriiseistä ja sodista kerrotaan. Mutta sitten on toki olemassa lajistakin tulevia ohjeita journalismille, ja sitten on olemassa spesifisti tähän sotajournalismiin ja kriisijournalismiin liittyviä joitain kansainvälisiä sopimuksia, jotka ohjaavat. Esimerkiksi Geneven sopimus ohjaa sitä, miten pitäisi julkisuudessa käsitellä sotavankeja ja heidän asemaansa. Tässä oli esimerkiksi tapaus siitä, kun Ukrainassa Ukraina oli jo ottanut kiinni kiinalaistaustaisia sotilaita, jotka olivat sotinut siellä Venäjän puolella. Sotavangit ovat haavoittuvassa asemassa monellakin tapaa, mutta myös on riski, että jos heidän henkilötietojaan paljastetaan julkisuudessa, niin jos he mahdollisesti joskus vapautuvat ja pääsevät takaisin kotimaahansa, eli tämmöisissä autoritäärisissä valtioissa, he saattavat joutua siellä erittäin huonoon asemaan sen takia, että he ovat joutuneet vangiksi sodassa. Sen takia Geneven sopimus ohjaa siihen, että pitää käyttää erittäin tarkkaa harkintaa siinä, että media lähtisi julkaisemaan sotavankien kuvia tai yksilöityjä henkilötietoja. Mekin päädyttiin siihen, että kerrottiin tästä tiedostustilaisuudesta ja kerrottiin, että Ukrainassa on otettu näitä vankeja, mutta ei julkaistu heistä tunnistettavia kuvia eikä mitään yksilöityjä tietoja.

Tämäntyyppistä sääntelyä on. Ehkä muutaman asian voi vielä mainita tavallaan sieltä, mistä tämä ajattelu tulee enemmänkin. Just ihan selvästi sieltä journalistin eettisistä ohjeista ja toisaalta käytännön kokemuksesta ja keskusteluista mielenterveyden ammattilaisten kanssa: kun uutisoidaan sodasta, aika usein haastatellaan ihmisiä, jotka ovat esimerkiksi kokeneet trauman. Silloin heidän haastattelemisessaan haastattelutekniikan pitää olla sellaista, että se ei pahenna sitä traumaa. Jos vaikka kohdataan ihminen, joka on ihan hiljattain kokenut jonkun todella järkyttävän tapahtuman, pitää keskittyä siihen, että häneltä kysytään faktapohjaisia kysymyksiä. Ei pyritä ohjaamaan häntä siihen, että hän joutuisi käymään sitä tunnepuolta ja sitä järkytystä uudestaan läpi siinä haastattelutilanteessa, koska se tutkimusperusteisesti voi pahentaa ja uusintaa sitä traumaa.

Ja sitten vielä viimeiseen tähän kysymykseen nostaisin sen, että toki sitten meidän pitäisi kriisiuutisoinnissa miettiä sitä lukijaa, mitä lukija altistuu, kun kerromme maailman julmuudesta ja kauheudesta. Tässä oikeus tietää: lukijan pitää saada tietää, mitä maailmassa tapahtuu. Mutta sitten kaikista julmin ja yksityiskohtaisin esimerkiksi kuvamateriaali tai yksityiskohtaisemmat teon kuvaukset, niiden pitäisi olla Hesarin linjan mukaisesti sellaisia, että lukijalla on tavallaan, että lukija ei altistu niille vahingossa. Eli käytännössä siis esimerkiksi tällä viitataan siihen, että jos me uutisoidaan just jostain tosi rankasta tapahtumasarjasta, niin se kaikki kauhea ei lävähdä silmille sieltä etusivulta. Siinä etusivulla kerrotaan tapahtumasta vähän yleisemmällä tasolla. Ja sitten jos se lukija päättää mennä siihen juttuun sisälle ja alkaa lukea sitä syvemmälle, niin sitten sieltä saattaa tulla tarkemmin tätä teon kuvausta. Mutta pyritään välttämään sitä, että ihmiset, jotka ovat herkkiä tai vaikka nuoria, eivät vahingossa altistuisi sellaiselle, mihin oma mieli ei ehkä ole valmis vielä.

00:08:23 Margareta Salonen

Voisin tähän kommentoida sen, että mähän itse oon nyt toista kautta julkisen sanan neuvoston jäsenenä ja olen tällä hetkellä yleisöä edustava varapuheenjohtaja ja tota mä olin itse asiassa uusimassa näitä nykyisiä journalistin ohjeita. 

Elikkä työryhmässä joka nämä uudet ohjeet on pistänyt kasaan niin sanotusti, niin me kiinnitettiin erityisesti huomiota juuri niin kuin tähän sosiaalisen median ympäristöön, että journalistin ohjeita tarkasteltiin sillä tavalla, että ne nyt kestää aikaa ja tätä meidän muuttunutta verkkoympäristöä ja mediamaiseman murroksen muutoksia mitä siellä niinku mukana tulee. 

Ja juuri se, että tavallaan se joka on JSN sitoutunut media niin sen pitää yhtälailla niinku kaikissa kanavissa katsella sitä omaa  julkaisutoimintaa, niin siihen on niin kuin haluttu myös tavallaan Julkisen sanan neuvoston puolelta, niin kun korostaa ja herätellä mediatoimijoita siihen, että mitä he tekee somessa, niin sillä on niinku iso vaikutus ja rooli ja pitää ottaa tavallaan huomioon. siellä niinku nää samat journalismin etiikan kysymykset kuin sitten muissa verkkojulkaisuissa tai printissä tai niin kuin podcastissa. Elikkä se some ei ole mikään poikkeus tai excuse, että tehtäisiin niin kuin huonompaa journalismia.

00:09:49 Johannes Repo

 Uutisointiin on siis olemassa monenlaisia sääntöjä, ja meillä täällä Suomessa uutisointi on pääosin luotettavaa ja paikkansapitävää. Asia on kuitenkin niin, että tällaista negatiivista kriisi- ja sotauutisointia tulee vastaan nykyään aika paljon. Onkin kiinnostavaa tietää, miten siihen on reagoitu ja miten se vaikuttaa esimerkiksi nuoriin uutistenlukijoihin, jotka käyttävät pääasiallisesti sosiaalista mediaa omana uutislähteenään. Lari Malmberg ja Margareeta Salonen.

00:10:20 Lari Malmberg

 Journalistit ja media ehkä vähän turhan helposti ajautuvat kertomaan lähinnä niistä maailman synkistä puolista. Siinä on ehkä semmoinen perinteinen ajatus, että se on meidän tehtävä tuoda ne esiin, että ihmiset voivat sitten reagoida. Mutta Nuorisobarometri kertoo omaa kieltään, ja sitten erilaiset median käyttötutkimukset kertovat meidän kannalta aika huonoa viestiä siitä, että nyt kun maailmassa tapahtuu tällä hetkellä erityisesti niin paljon aika järkyttäviä ja huolestuttavia asioita ja kehityskulkuja, ihmiset alkavat jo senkin takia vältellä uutismedioiden sivuille ja sovelluksiin menemistä. Puhutaan tämmöisestä uutisten välttelystä, koska kun olet käynyt siellä sovelluksessa, on helposti aika usein enemmän ahdistunut kuin jotenkin voimaantunut tai iloinen tai tyytyväinen, koska maailman tapahtumat ovat niin kurjia.

00:11:34 Margareta Salonen

 Joo, kyllähän sillä sosiaalisella medialla on varmasti vaikutusta siihen, miten nuoret kohtaavat tänä päivänä asioita. Se, että somessa jatkuvasti tulee tietoa, jota nuori ei edes itse päätä, tavallaan tämmöinen sattumanvaraisuus miten me törmäämme vaikka somessa uutisointiin, sillä on iso rooli tänä päivänä. Näiden alustojen, somealustojen, algoritmit kuratoivat meille kaikille mediakäyttäjille sisältöä ja tekevät sitä vähän alustasta riippuen. Ne algoritmit toki toimivat sitten eri tavoin, että joidenkin alustojen, kuten TikTokin, algoritmi on aika aggressiivinen ja koukuttava, siellä tulee nopealla tahdilla ja syötöllä sitä semmoista uutistietovirtaa.

Sanoisin, että sosiaalinen media ja ylipäätään sen toimintalogiikka, tämmöinen klikkihakuisuus mihin reagoidaan, se luo näkyvyyttä sisällöille. Tavallaan tämä somen toimintalogiikka tekee näitä kriisejä enemmän näkyviksi nuorille, koska he eivät voi olla törmäämättä tämän tyylisiin sisältöihin. Ja sitten kun näillä alustoilla vielä vietetään enenevissä määrin aikaa, se aika mikä täällä käytetään ja sitten jatkuva nopea sisältövirta, että esimerkiksi nyt Ukrainassa käytävä sota ja isot muutokset maailmanpolitiikassa, vaikka Yhdysvaltojen politiikan suuri muutos, mikä on vuodesta 2015 lähtenyt, ja vaikka ilmastoahdinko ovat semmoisia aiheita, jotka voivat tavallaan pitkäkestoisina olla nuorille tosi kuluttavia. Jatkuva negatiivisten uutisten kohtaaminen voi aiheuttaa tiedostamatta tai tiedostaen sitä, että aletaan välttelemään uutisia. Elikkä tällaiset suuret maailman kriisit voivat siis saada nuoria jopa välttelemään uutisten ja tiedonsaantia.

Meillä periaatteessa on rajaton pääsy tänä päivänä. Oxfordin yliopiston Reutersin instituutin mukaan uutisten välttely on kasvanut viimeisen 10 vuoden aikana. Heillä on tehty semmoinen pitkäaikaistutkimus vuodesta 2015 vuoteen 2025 asti. Se, mikä tässä on tärkeää, on tavallaan ymmärtää, mitä se uutisten välttely tarkoittaa nuorelle. Voidaan tiedostaen tehdä sitä, että ”enpäs mene näihin uutismedian appeihin tai selaile uutisia selaimella, tämä on nyt mulle ihan liikaa”. Tai sitten voidaan yrittää vaikuttaa siihen oman alustan algoritmiin niin, että kuluttaa vähemmän sellaisia sisältöjä, mennä nopeasti ohi sellaisten sisältöjen, mitkä aiheuttavat ahdistusta.

Siinä vaiheessa kun vältellään tärkeää tietoa ja uutisointia tavallaan sen raskauden kannalta, kyllähän se vaikuttaa siihen nuoren ymmärrykseen maailmasta. Mä henkilökohtaisesti ajattelen, että tämä vuoden 2015 suuri muutos Yhdysvaltain politiikassa, kuinka sitä on uutisoitu ja kuinka se vaikuttaa tänne Eurooppaankin, kyllä se varmasti saa ihmisiä jo miettimään, mitä jaksan tänään katsoa ja kuunnella, kun puhelinta avaa. Ja kun menen someen, mitäs jaksan sieltä katsoa ja kuunnella, ja alkaa ehkä miettiä niitä omia median käyttötapojaan.

00:15:36 Johannes Repo

 Uutisten vältteleminen on todellakin yksi aikamme ilmiöistä, joka on otettu huomioon monissa eri tutkimuksissa, kun on tutkittu median käyttöä ja uutisten seuraamisen tapoja.

Reutersin tutkimuksen mukaan suomalaisvastaajista 6 % kertoo välttelevänsä uutisia usein, 20 % toisinaan ja 28 % satunnaisesti. Yhteensä 54 % suomalaisista vastaajista siis välttelee uutisia ainakin silloin tällöin. Syyksi tutkimuksessa mainitaan ahdistavat tai kuohuttavat uutisaiheet. Lisäksi samat uutiset toistuvat radiossa, televisiossa ja verkossa useita kertoja päivässä.

Uutistapahtumien ja viimeisten päivitysten jatkuva seuraaminen voi myös muodostua muuta elämää haittaavaksi toistuvaksi tavaksi. Eniten uutisten välttelyä tapahtuu naisten, nuorten ja vähätuloisten keskuudessa. Löydät Suomen maaraportin tämän jakson kuvauksesta linkkaan sen tuohon alle.

Mutta palautetaanpa keskustelua median ilmiöistä itse nuorten kokemukseen. Miten nuoret kokevat kriisiuutisoinnin, ja miten paljon eroja tässä kokemuksessa voi olla yksilöllisesti? Kysymykseen vastasivat Tatjana Pajamäki ja Margareeta Salonen.

00:16:54 Tatjana Pajamäki

 Tosi tärkeä aihe keskustelulle, ja samanaikaisesti on hyvä muistuttaa, että nuoret eivät ole yhtenäinen joukko eli kriisiuutisointi ei vaikuta kaikkiin nuoriin samalla tavoin tai voimakkaasti. Mutta on tosi tärkeää ymmärtää heitä, joihin se voimakkaasti vaikuttaa.

Joo, ja siihen voimakkaaseen reagointiin voi sitten vaikuttaa monet eri asiat: temperamenttiin liittyvät ominaisuudet, jotka ylipäätään saavat toiset nuoret reagoimaan ja toimimaan eri tavoin ja erilaisella voimalla erilaisista vaikutteista käsin. Mutta sitten myöskin ne kokemukset, joita nuori on elämänsä varrella kohdannut, vaikuttavat siihen, millä tavoin tällainen katastrofiuutisointi saattaa vaikuttaa esimerkiksi nuoren tulevaisuususkoon.

Mä ajattelen, että tärkeää on muistaa, että joskus tällainen yhteinen kriisipuhe saattaa hävittää yksilöllisyyden. Vaikka uutisointi vaikuttaa jollain tapaa kaikkiin, jotka ajankohtaisia aiheita seuraavat, niiden merkitys on kuitenkin yksilötasolla erilainen jokaiselle nuorelle.

Jos mä vielä vähän sitä avaan, niin esimerkiksi nuoret, joilla on erilaisia vaikeita tai traumaattisia kokemuksia, joiden kanssa nuori on vielä tavallaan perheessä lihalla, tällaisille nuorille jatkuva kriisiuutisturva saattaa aiheuttaa erilaista kipua ja tavallaan vanhojen haavojen avautumista. Nämä nuoret vaativat erilaista tukea ja huomiota.

Mutta on myös niin, että nuoret, joilla ei ole hankalia tai vaikeita kokemuksia taustalla, toki saattavat ahdistua jatkuvassa kriisi- ja sotauutisturvassa eläessään. Heidän vointiaan ja tulevaisuususkoaan täytyy tietenkin myöskin kartoittaa tarkasti.

Sitten ajattelin, että tuo tulevaisuususko itsessään on kuitenkin aika moniulotteinen asia, joka tavallaan johtuu monesta asiasta. Vaikka osa siitä tulevaisuususkon heikentymisestä varmaan johtuukin ajankohtaisista kriiseistä tai pelon ja huolen aiheista, kuitenkin sellaiset yksilölliset ja perheessä koetut huolet ovat monesti niitä, jotka vaikuttavat eniten siihen nuoren kokemukseen omasta tulevaisuudesta. Ja se, että meillä tossa MLL:n lasten ja nuorten puhelimessa ja chatissä, jossa Venäjän hyökkäyssodan käynnistyttyä sotaan liittyvät puheaiheet lisääntyivät merkittävästi, siellä oli usein lapsia tai nuoria linjojen toisessa päässä, joiden perheissä aikuiset olivat kovin ahdistuneita tästä tilanteesta. Eli aikuisten ahdistus ja huoli valui sinne lapsiin ja nuoriin. Tai jotain sellaista, joka kuulostaa kauhean triviaalille, mutta jota ei aina arkena muista: että aikuisena osaisi ja muistaisi käsitellä ne omat velvoitteet ja huolenaiheet ensin jonkun toisen aikuisen kanssa, ennen kuin siirtyy keskustelemaan lasten ja nuorten kanssa.

00:20:21 Margareta Salonen

 Kun mun omasta näkökulmasta, miten mä katson tätä journalismin tutkijana tätä tilannetta. Jos mietitään, että jatkuvalla syötöllä tulee vastaan pelkkää negatiivista uutisointia ja uhkakuvia, kyllä se varmasti luo nuorelle, ihan vanhemmallekin ihmiselle, semmoista synkempää mielenmaisemaa. Onhan se, että varsinkin kaupallinen media, jos puhutaan vielä myös sitten enemmän tämmöisestä klikkihuomiota keräävistä iltapäivälehdistä, niin kyllähän media uutisoi niistä aiheista ja sillä tavalla kehystää asioita, mikä myy. Ja tämmöiset kehystykset voivat herättää pelkoa sellaisissa, joilla on heikompi medialukutaito, muun muassa vaikka vähän aloittelevammat uutisten kuluttajat. Että jos lapset näitä näkevät, ei heillä ole samanlaista ymmärrystä navigoida tämmöisen klikkimaailman keskellä.

00:21:26 Johannes Repo

 Miten nuorten kanssa työskentelevien tulisi suhtautua mediaan ja kriisiuutisointiin? Mikä olisi hyvä huomioida ja miten toimia, jos uutiset ja median viestit aiheuttavat pelkoa ja ahdistusta nuorissa? Voiko media olla ainoa asia, jota voi syyttää nuorten tulevaisuusahdingosta ja uutisten välttelystä? Margareetta Salonen ja Tatjana Pajamäki.

00:21:47 Margareta Salonen

No mä ehkä ajattelisin tätä sillä tavalla, että olisi ikätasoisesti hyvä käydä nuorten kanssa läpi sitä, mitä maailmassa tapahtuu. Ja heiltä, kuten äsken tuli esiin, puuttuu vähän se ajallinen, temporaalinen perspektiivi siitä, että heillä on se pieni kokemus omasta eletystä maailmasta. Ja tavallaan kertoo sitä, että maailmassa on kautta aikojen tapahtunut vähän huonompia asioita, ja meidän yksittäisten ihmisten on vähän näihin kaikkiin asioihin hankala vaikuttaa. Että näitä isompia ja pienempiä kriisejä tulee ja menee. Toki nyt on taas tämmöinen isomman muutoksen aikakausi selkeästi meneillään, kun katsotaan globaalisti, varsinkin vaikka Euroopankin perspektiivistä, että enemmän tapahtuu isoja asioita kuin kenties hetkeen.

Ja muistuttaa sitten samaan aikaan, että tapahtuu myös paljon hyviä asioita ja asioita, joihin itse voi vaikuttaa, että kiinnittää sitten huomiota myös tällaisiin seikkoihin. Että omat kaverit, harrastukset ja kaikennäköinen oma toiminta siinä perheen ja kaveripiirissä, mihin itsellä on mahdollisuus vaikuttaa, ja mikä tuo iloa ja positiivisia asioita.

Ja voisi myös miettiä sitä, että omasta mediakulutuksestaan voisi tehdä vähän tietoisempaa, että somen käyttöä ja uutisten kuluttamista voisi vaikka jaksottaa. Monissa perheissähän on jo lähdetty tämmöisiin, puhutaan ruutuajasta ja sen rajaamisesta. Että minä hetken ja kuinka paljon sitä on hyvä käyttää. Ja ehkä mä tässä heittäisin vielä näille nuorille enemmän sitä palloa, että tällaisista tavoista tulee pysyvämpiä niin, että se nuori tekee itse ja tietoisesti näitä asioita eikä vaan että ne vanhemmat vaikka sanelevat, mitä tehdään. Että se nuori itse ajattelisi, miksi laitan näitä rajoja itselleni. Että sitten jos se tulee yksisuuntaisesti sieltä perheen suunnalta, niin sitä voi olla vähän hankala mieltää sellaiseksi pysyvämmäksi. Että saataisiin nuoret itse miettimään sitä, miksi median ja somen käytön tietynlainen rajoittaminen tai jaksottaminen voisi olla positiivinen asia.

00:24:35 Tatjana Pajamäki

Mä ainakin aikuisena jotenkin muistuttaisin itseäni siitä, että omia mahdollisia ahdistuksen ja pelon ja huolen kokemukset ensin toisten aikuisten kanssa, että ne eivät suodattamattomina valu sinne nuorille, kenen kanssa toimii. Ja se, että on tärkeä keskustella ja kuulla niitä nuorten ajatuksia kriisiuutisointiin liittyvistä huolista ja pelosta, jos niille on tarvetta.

Mutta täytyy muistaa, ettei huomaamattakaan itse jotenkin lietso niitä pelkoja tai huolia tai vaadi tunteita niihin liittyen. On esimerkiksi täysin ok, että nuoret eivät jokapäiväisessä elämässä koko ajan tunne voimakkaasti esimerkiksi jossain käytävistä sodista tai ilmastoahdistuksesta ynnä muuta.

Tämä on ehkä jotain sellaista, mikä joskus aikuisilta, jotka toimivat lähellä fiksuja nuoria, unohtuu: se, että nuorten päättely- ja ajattelutaidot ovat aikuistasoisia, ei tee heistä kokemukseltaan samantasoisia. Eli nuorilta puuttuu sellainen kokemuksen tuoma suojaava perspektiivi monista asioista, ja sen takia monet asiat tuntuvat vielä paljon peruuttamattomammilta tai ahdistavimmilta kuin aikuisista. Ja tämä on tosi hyvä nuorten kanssa työskentelevien muistaa.

Ylipäätään hyvinvointiin liittyy yleensä kokemus turvallisuudesta ja toimijuudesta. Siitä, että on turvassa ja voi vaikuttaa asioihin. Ja jotenkin jatkuvasti tällaista sotakatastrofikriisiuutisointia seuratessa tämä voi olla vaikeaa, ja sen takia kannattaa kyllä pohtia, mitkä ovat niitä asioita, joihin kokee, että voi itse vaikuttaa, tai onko asioita, joihin voi vaikuttaa. Voidaan tehdä ja jotka tavallaan veisivät niitä asioita, mitkä itselle ovat tärkeitä, jossain mittakaavassa eteenpäin, esimerkiksi tietoisten päätösten tekeminen, miten itse toimii, tai jos on äänestysikäinen, mitä äänestää ja toimii niiden kantojen mukaisesti. Mutta sitten ajattelen myöskin, että yksi tärkeä oman hyvinvoinnin kannalta on se, että pohtii myös asioita, mitkä ovat niitä asioita, jotka tällä hetkellä ovat sellaisia, mihin ei pysty vaikuttamaan. Ja joiden pohdinta tavallaan pelkästään vie sitä tärkeätä psyykkistä energiaa joltain muulta. Että mitkä asiat ovat sellaisia, joiden pohtiminen ikään kuin vaan kuormittaa lisää ja jumittaa sitä omaa ajatusmaailmaa, mutta ei oikeastaan johda mihinkään tai auta mihinkään.

Ja sellainen ylipäätään konkreettinen kiinnittyminen arkeen lisää usein turvallisuuden tunnetta ja hyvinvointia. Ja kannattaakin jotenkin pohtia, miten omaa arkea voi tehdä turvallisemman tuntuiseksi ja mitä ja keitä siihen tarvitsisi sitten avuksi. Ja lisäksi on tärkeä myös muistuttaa nuoria siitä, että on normaalia ja hyväksyttävää olla myös ajattelematta jatkuvasti sotaa ja kriisejä, mitä meidän ympärillä tapahtuu. Että se on sallittua ja se on osa mielen hyvinvointia ja sitä resilienssin suojelemista.

Mutta tulevaisuususkoon liittyen vielä: tiedetään, että sen ohella, että maailmassa tapahtuu isoja asioita, kuitenkin oma perhe ja siinä tapahtuvat muutokset tai huolet ovat ne, jotka eniten vaikuttavat nuorten kokemuksiin siitä, minkälaisena tulevaisuuden näkee. Esimerkiksi perheessä koettu köyhyys, joka vaikuttaa turvallisuuden tunteeseen ja siihen luottamukseen, minkälaisia mahdollisuuksia minulla on tulevaisuudessa, vaikuttaa paljon siihen hyvinvointiin ja ajatuksiin siitä, minkälaiseksi tulevaisuus voi itselle muodostua. Samoin kuin suhteet omanikäisten kanssa. Jos nuori on joutunut kokemaan jatkuvaa ulkopuolisuutta tai kroonista koulukiusaamista, niin tulevaisuuden kuva kyllä aika lailla samentuu, riippumatta siitä, minkälaiset maailman uhkat siellä ympärillä pyörivät. Että monet asiat vaikuttavat siihen, minkälaiseksi nuoret voivat tulevaisuuden kokea tällä hetkellä.

00:29:18 Margareta Salonen

 Sitten mä ehkä haluaisin herätellä kenties opettajia ja kasvattajia siihen suuntaan, että oltaisiin kriittisiä muutakin kuin mediaa. Että verkossa esimerkiksi vaikuttajat, somevaikuttajat, ovat tosi isossa roolissa siinä, minkä näköistä tiedonsaantia nuoret tänä päivänä saavat. Että ei lähdettäisi sitä perinteistä uutismediaa demonisoimaan, sillä meillä on Suomessa asiat todella hyvin moneen muuhun maahan verrattuna. Meillä on tosi hyvä, pääpiirteittäin eettisesti toimiva media. Mediakenttä, ja tästäkin kertoo se, että suomalaiset luottavat maailman eniten uutisiin. Ja näin on ollut jo monta vuotta peräkkäin. Elikkä mainitsin jo aiemmin tuosta Oxfordin yliopiston Reutersin instituutista: he tekevät vuosittaisen raportin, että jos me olemme olleet onnellinen kansa monta vuotta peräkkäin, niin me luotamme myös maailman eniten uutisiin. Se on globaali tutkimus. Meillä on kuitenkin tosi hyvä ja terve pohja median toiminnalle. Elikkä muistettaisiin nostaa näitä positiivisia asioita esiin, kun puhutaan mediakritiikistä.

Että verkko on täynnä oikeasti huonoa, vaarallista, haitallista sisältöä. Että klikkiotsikoiden takaa voi paljastua jotain turhaa, mutta se ei ole vaarallista. Että mietitään myös sitä, mitä kohtaan ollaan kriittisiä, ettei se tavallaan mene sitten yli siltä kannalta, että nuoret ajattelevat, että jotenkin se journalistinen sisältö ja uutismedia, että meidän pitää olla kriittisiä, mutta ymmärretään tavallaan, mikä se kriittisyyden taso on ja mitkä ne kaikki toimijat tässä informaatioympäristössä tänä aikana ovat. Ja juuri se, että opettajat kouluissa havahtuisivat tähän, mitkä kaikki vaikuttavat siihen nuorten tiedonsaantiin siellä heidän puhelimiensa välityksellä.

00:31:17 Johannes Repo

Lopuksi vielä lyhyet puheenvuorot jokaiselta sekä vinkkejä ja toimenpiteitä siihen, joita on tehtävä tulevaisuudessa rohkaisevamman ja tulevaisuudenuskoa herättävämmän journalismin ja ajattelun ylläpitämiseksi.

00:31:29 Lari Malmberg

 Uskoisin siihen, että nuoret ovat itse asiassa aika lailla kiinnostuneita samoista asioista kuin varttuneemmatkin lukijat. Että nuoret ovat hirveän kiinnostuneita maailman tapahtumista ja ilmastonmuutoksesta ja useista tämmöisistä perinteisistä isoista kehityskuluista.

Mutta sitten se tyyli ehkä miten tulisi uutisia kertoa, pitää olla vähän eri. Nyt somessa on ihan selkeää, että videokerronta ja tämmöinen persoonavetoisempi kerronta toimii huomattavasti paremmin kuin semmoinen jotenkin vähän prompterista institutionaalisempi kerronta. Ja tämän vuoksi tämän tyyppisiä kerronnan muotoja täällä meilläkin opetellaan ja parhaamme yritetään. Kyllä meidän pitää haastaa itseämme siihen, että me saamme sinne, että me löydämme niihin juttuihin sellaisia näkökulmia, että se näkökulma, josta se otsikkokin sitten yleensä tulee. Että meillä on riittävän monipuolisesti semmoisia juttuja, joissa siinä otsikon tasolla nousee se positiivinen kehityskulku tai se ratkaisu, jonka joku on voinut keksiä, tai osaratkaisu tai toivon pilkahdus tai mitä ikinä se onkaan. Että se ei tavallaan ole kyse ehkä yksittäisen median, vaikka Hesarin osalta mun mielestä semmoista jotenkin siitä kokonaisuudesta ja siitä kokonaisuuden monipuolisuudesta. Että siellä saitilla ja sovelluksessa olisi jokaisena hetkenä tavallaan, että vaikka siellä on niitä ehkä synkkiäkin uutisia, sieltä löytyisi myöskin sitä ratkaisukeskeisyyttä ja toivoa. Että kaikki ei ole vaan jotenkin lohdutonta. Tätä varmasti ja tätä meillä paljon ihan aidosti pohditaan tällä hetkellä, miten ja mistä löytäisimme uusia tapoja luoda sitä toiveikkaampaa mielenmaisemaa.

00:33:48 Margareta Salonen

 No mä heittäisin tässä vähän palloa perheisiin, että kotona luodaan sitä pohjaa semmoiselle perinteisen median kuluttamiselle. Että oma nuoruus oli se, että sanomalehti oli aamuisin pöydällä, katsottiin iltauutiset, kuunneltiin radiota. Se maisema on tosi paljon muuttunut siitä, ja tavallaan nuorille voi olla vähän näkymätöntä se, millä tavalla vanhemmat vaikka kuluttavat sitä mediaa. Että jos kaikki tabletiltaan ja puhelimiltaan kuluttavat sitä mediaa ja tästä ei keskustella vaikka kotona, niin nuoret eivät tavallaan saa ehkä semmoisia virikkeitä ja konkreettista ymmärrystä, kun se väline millä tavalla ne uutiset meille välittyvät, on muuttunut tavallaan semmoiseksi vähän näkymättömämmäksi. Että vanhemmat kuitenkin toimivat esimerkkeinä, miten voidaan mediaa kuluttaa, ja lapset ja nuoret oppivat siitä ympäristöstään, missä koti kuitenkin näyttelee isoa osaa.

Ja olisi mun mielestä tärkeätä, että sitten käytäisiin nuorten kanssa näitä keskusteluja, miksi media ja uutiset ovat tärkeä asia. Että meillä on oikeasti riippumaton media, mikä ei ole tänä päivänä itsestäänselvyys isossa osassa maailmaa. Voi ruveta katsomaan globaalisti vaikka Aasian tai Kiinan suuntaan. Nyt ruvetaan Yhdysvalloissakin jo miettimään, minkä verran siellä sensuuria alkaa näkyä.

Se on demokratian kannalta tärkeää, että erilaisten ihmisten äänet ja näkemykset pääsevät ääneen, ja tämä toteutuu meillä Suomessa todella hyvin. Että nuoret ymmärtävät sen, miksi tämä meidän perinteinen luotettava media on niin tärkeä. Ja sitten toinen olisi semmoinen, että voitaisiin myös ehkä ohjata näitä nuoria semmoisen hyvän median ääreen, miten heidän on vaikka helppo lähestyä ikätasoisesti näitä asioita.

Että esimerkiksi Ylellä on Yle Mix, tämmöinen brändi nuoremmille lapsille ja nuorille, ja sitten Helsingin Sanomilla on Lasten uutiset, joita he julkaisevat. Elikkä on tämmöisiä uutistuotteita, jotka on suunniteltu juuri nuoria kuluttajia varten, ja voisi ajatella, että varsinkin alaikäisille nämä olisivat hieman turvallisempia mediaympäristöjä ja tuotteita tutustua uutisten maailmaan. Ja näissä julkaisuissa myös lasten ääni tulee normaalia enemmän esiin, lapsia haastatellaan näihin. Että yksi mikä on todella suosittu tällä hetkellä on Yle Mixin WhatsApp-ryhmä, siellä kuratoidaan sisältöä sen WhatsApp-kanavan kautta nuorille, ja se on turvallista ja luotettua sisältöä luotettavalta julkisen palvelun medialta, johon kaikilla on pääsy.

Ja sitten vielä nostaisin vähän vanhemmalle ikäryhmälle esiin Yleltä Yle Kioskin, joka nostaa esiin taas sitten nuorille ja nuorille aikuisille tämmöistä yhteiskunnallista sisältöä, josta nuori voi ikään kuin löytää itsensä ja huomata, että hänkin on osa tätä yhteiskuntaa. Että siellä tämmöistä diversiteettiajattelua ja keskustelua otetaan hyvin huomioon, että nuori voi löytää paikkansa, että ”mä kuulun johonkin”, että ”mä löydän samankaltaisia ihmisiä näistä uutisista”. Elikkä tavallaan tämmöiset lapsille ja nuorille aikuisille suunnatut kanavat tai tuotteet voisivat olla semmoisia, jotka sopisivat heidän mielenmaailmaansa.

00:37:59 Tatjana Pajamäki

 Niin kyllä mä ajattelen, että nuorten tulevaisuususkoon vaikutetaan turvaamalla arjen hyvinvointi lapsuudessa ja tässä hetkessä. Että vaikka osa nuorten tulevaisuususkon heikentymisestä johtuukin varmasti ajankohtaisista kriiseistä ja pelon ja huolen aiheista, niin yksilölliset ja perheessä koetut huolet ovat monesti niitä, jotka vaikuttavat eniten nuorten uskoon siitä tulevaisuuden kantavuudesta. Ja silloin mä ajattelen yhteiskunnallisia päätöksiä, jotka huomioivat lasten ja nuorten hyvinvointia tässä hetkessä, ja silloin puhutaan niinkin isoista asioista kuin lapsiperheköyhyyden vähentämisestä, mielenterveyden palvelujen saatavuudesta ja laadusta, turvallisista yhteisöistä, mikä tarkoittaa riittäviä resursseja esimerkiksi kouluissa.

Ja sitten myöskin se, että ei laitettaisi nuoria tekemään liian aikaisin päätöksiä omaan tulevaisuuttaan koskien, että heillä olisi aikaa myös olla nuoria omassa ikävaiheessaan ja tehdä kokeiluja. Oma ammatillista tulevaisuutta ei tarvitse tietää kuusitoistavuotiaana. Toivottavasti.

Mutta sitten kyllä mä suosittelisin nuoria, joita kriisiuutisointi ahdistaa, suodattamaan ja säätelemään sitä omaa median käyttöä, että uutisia ei tarvitse lukea monta kertaa päivässä. Eli voi myös jättää oikeasti lukematta, tärkeätä on suojella omaa mielenterveyttä.

Ja sitten pohtisin kyllä ja keskustelisin nuorten kanssa niistä tavoista, millä kiinnittyy omaan arkeen, minkälaisia asioita omassa arjessa on tärkeätä, mitä voi itse tehdä. Että heillekin sellaiset toistuvat rutiinit tuovat turvaa ja juurtuneisuutta. Säännöllinen elämänrytmi, tietyt samanlaisina toistuvat asiat tuovat monelle sellaiselle nuorelle turvaa, jotka ovat tavallaan riippumassa sellaiseen jotenkin ajelehtivaan tai epämääräiseen ahdistuksen tunteeseen.

Se ahdistuksen tunne, joka nuorilla on lisääntynyt isossa mittakaavassa, liittyy usein juuri siihen tulevaisuuteen, että jos masennusta yksinkertaistettuna voisi ajatella, että masennus on jotakin menneisyyteen liittyvää kokemuksellista tunnetta, niin se ahdistus on sitä tulevaisuutta, joka tuntuu jotenkin epämääräiseltä ja ehkä toivottomaltakin. Niin miten kiinnittyy yhä paremmin tähän hetkeen, tässä ja nyt, mitkä ovat sellaisia elementtejä, mistä ottaa kiinni? Ja sitten joskus myöskin se, että liika omiin tunteisiin kiinnittyminen ja omien ajatusten ympärillä pyöriminen voi itsessään lisätä sitä huonovointisuutta. Että myöskin oman ajatusmaailman ulkopuolelle siirtyminen, toisiin ihmisiin liittyminen tai jopa toisille hyvän tekeminen voi auttaa omaa mieltä selviytymään.

00:41:25 Johannes Repo

Otetaan tähän loppuun vielä pieni yhteenveto. Tässä podcastissa olemme tarkastelleet kriisiuutisoinnin vaikutuksia nuoriin ja heidän tulevaisuususkoonsa. Olemme kuulleet puheenvuoroja uutisten luotettavuudesta kotimaassa ja keinoista, joita sota- ja kriisiuutisoinnissa otetaan huomioon, kun niitä uutisia laaditaan. Siitä huolimatta tämä uutistarjonta saattaa kuitenkin lamaannuttaa, ja samoin aiheiden toistuminen uutisoinnissa luoda vähän lohduttoman kuvan maailmasta.

Aikuisena meidän tehtävänämme ei siis ole vain jakaa tietoa, vaan myös suojata nuoria tiedon ylikuormitukselta ja tukea heidän kykyään hahmottaa maailmaa. Koska nuoret eivät ole yhtenäinen ryhmä ja reaktiot uutisiin vaihtelevat yksilöllisesti hyvin paljon. Nuorella ei myöskään ole sitä elämänkokemuksen tuomaa perspektiiviä tämmöiseen kriisiuutisointiin ja siihen, että maailmassa tapahtuu monenlaisia asioita, ja siksi maailman kriisit voivat tuntua erityisen ahdistavilta.

Siksi jokainen nuorten kanssa työskentelevä voikin ohjata nuoria luotettavan tiedon äärelle ja auttaa kehittämään kriittistä medialukutaitoa, ja ennen kaikkea muistuttaa siitä, että jos uutisvirta alkaa ahdistaa, on täysin sallittua myös ottaa silloin etäisyyttä. Siten me voisimme luoda turvallista ja toiveikasta mediaympäristöä niin, että me aikuiset sanoitetaan niitä maailman tapahtumia ja kannustetaan nuoria käyttämään mediaa heidän ikätasoonsa sopivasti.

Kuunnellaan nuoria ja koitetaan rakentaa voimaannuttavaa narratiivia ja muistetaan se, että uutiset eivät saisi lamaannuttaa, vaan parhaimmillaan ne voivat vahvistaa toimijuutta ja lisätä myöskin uskoa tulevaisuuteen. Ja nyt kiitos kaikille haastateltavillemme: Lari Malmberg Helsingin Sanomista, Margareeta Salonen Jyväskylän yliopistosta ja Tatjana Pajamäki Mannerheimin Lastensuojeluliitosta.

Suuri kiitos myös sinulle kuulija. Otathan Mediakasvatusseuran sosiaalisen median tilit seurantaan, jotta et jää paitsi siitä, kun julkaisemme uutta sisältöä. Löydät meidät Instagramista sekä Facebookista. Voitte tilata myös uutiskirjeemme verkkosivuiltamme www.mediakasvatus.fi. Ja nyt mukavaa syksyä ja kuulemisiin.