Reetta Haverinen hyppäsi Digihyvinvoinnin jäljillä -hankkeen ruoriin
Digihyvinvoinnin jäljillä -hankkeen koulutussuunnittelijana toukokuussa aloittanut Reetta Haverinen on koulutukseltaan medianomi sekä kulttuurintutkimusta pääaineenaan opiskellut filosofian maisteri. Reetta hyppäsi hankkeen ruoriin Jenni Honkasen jäädessä perhevapaalle.
Opinnoissaan mediakulttuuriin ja viestintään erikoistunut Reetta tutki gradussaan terveellisen syömisen representaatioita kahdessa palkitussa suomalaisessa hyvinvointiblogissa. Terveys ja hyvinvointi ovat kiehtoneet Reettaa aina: Olen kiinnostunut varsinkin aikamme hyvinvointitrendeistä ja terveyskäsityksistä. Olen varmaan vähän outolintu, mutta pidin graduajastani. Koin tutkimuksen tekemisen valtavan kiehtovaksi – ehkä siihen vaikutti se, että aihe aidosti kiinnosti. Toivon, että vielä joskus pääsen jatkamaan tutkimuksen tekoa. Haaveilen kovasti jatko-opinnoista ja tohtorinhatusta.
Reetta kertoo, että utelias luonne, aktiivisuus ja tiedonjano ovat sekä hänen vahvuuksiaan että heikkouksiaan. Voisin viettää koko päivän vain lukien ja tietoa etsien. En tiedä mitään parempaa, kuin iso kuppi kahvia, kiireetön aamu ja tuore sanomalehti. Voin kuitenkin allekirjoittaa sanonnan tieto lisää tuskaa. Muun muassa tämän vuoksi koen mediakasvatuksen erittäin tärkeäksi. Elämme loputtomien vaihtoehtojen sekä valtavan viesti- ja tietotulvan keskellä päivittäin. Omaa hyvinvointia edistävä käyttäytyminen tässä mediasisältöviidakossa vaatii muun muassa kriittistä medialukutaitoa sekä itsesäätely- ja itsereflektiokykyä. On tärkeää puntaroida tiedon luotettavuutta mutta myös sitä, onko minun välttämätöntä esimerkiksi lukea asioista, jotka saavat oloni ahdistuneeksi.
Reetalla on monipuolinen kokemus erilaisista viestintätehtävistä: hän on työskennellyt mm. valtakunnallisen radiokanavan verkkouutistoimituksessa viihde- ja lifestyle-toimittajana, mainostoimiston junior copywriterina sekä tehnyt töitä myös freelancerina tuottaen monipuolisesti sisältöjä yritysten erilaisiin tarpeisiin. Ennen Mediakasvatusseuran pestiä Reetta työskenteli vuoden ajan Itä-Suomen yliopistolla ensin mediakasvatuksen sivuaineen suunnittelijana ja sittemmin opettajille suunnatun digitaalisen oppimisen ja opettamisen erikoistumiskoulutuksen projektitutkijana. Reetalla on kokemusta myös tarjoilijantyöstä ja koulunkäyntiavustajana toimimisesta.
Olen valtavan innoissani päästessäni Mediakasvatusseuran tiimiin ja tunnen tekeväni merkityksellistä työtä: ihmisten on tärkeää olla perillä, minkälaiset asiat digitalisoituneessa yhteiskunnassamme vaikuttavat hyvinvointiimme ja miten esimerkiksi algoritmit voivat ohjailla maailmankuvaamme ja mielipiteitämme. Digiteknologiat voivat tuoda arkeemme uhkia, mutta myös mahdollisuuksia. Pääsen työssäni oppimaan myös itse koko ajan uutta ja mahdollisesti kartoittamaan, mitä voisin tulevaisuudessa tutkia, Reetta kuvailee ensivaikutelmiaan Mediakasvatusseurassa työskentelystä.
Vapaa-ajallaan Reetta lenkkeilee sekä kuuntelee podcasteja ja äänikirjoja. Hän kuvailee itseään ikuiseksi oppijaksi ja intohimoiseksi itsensä kehittäjäksi. Etätyöaikana Reetta on hurahtanut myös YouTuben jooga- ja treenivideoihin ja yhdistää usein lounastaukoon virkistävän kotijumppahetken. Reetta on kotoisin Kesälahdelta ja asuu nykyisin Pohjois-Karjalassa – tulevan kesän Reetta aikoo kuitenkin viettää reissaten ympäri Suomea ja tehden etätöitä mm. Äkäslompolosta.
Reetan lempisomekanava on Instagram, jonka parissa vierähtää helposti tovi jos toinenkin. Hän on kuitenkin opetellut käyttämään sovellusta hyvinvointia edistävällä tavalla. Reetta on esimerkiksi ottanut seurantaan kehopositiivisia tilejä ja lakannut seuraamasta ihmisiä, joiden postaukset ovat saaneet olon ahdistuneeksi. Lisäksi hän on asettanut Instagramin hälyttämään, kun on kuluttanut sovelluksessa 30 minuuttia vuorokaudessa.
Toivon, että pääsen tarjoamaan ihmisille oivalluksia, ahaa-elämyksiä, inspiraatiota ja työkaluja oman hyvinvoinnin lisäämiseen tässä muuttuneessa arjessamme, Reetta luettelee. Maailma on muuttunut lyhyessä ajassa hurjasti, jos vertaan vaikka omaan ala- ja yläkouluaikaani. Haluan lähestyä asioita positiivisen kautta ja nähdä muutokset – sekä digitaalisen median – mahdollisuutena.

Reetan mukaan utelias luonne, aktiivisuus ja tiedonjano ovat sekä hänen vahvuuksiaan että heikkouksiaan.