Koostimme materiaaleja etäopetuksen tueksi

Suurin osa Suomen koululaisista on siirtynyt etäopetukseen vallitsevan koronavirustilanteen vuoksi. Opettajat ovat täysin uuden tilanteen edessä ja pohtivat erilaisia tapoja järjestää opetusta. Haastavassa tilanteessa on ollut kuitenkin hienoa seurata, miten niin opettajat kuin muutkin etätyöläiset ovat aktivoituneet jakamaan vinkkejään etätöiden ja etäopetuksen järjestämiseen liittyen. Myös me Mediakasvatusseuralla olemme siirtyneet kotitoimistoihin ja haluamme jakaa muutaman vinkin toimivista sovelluksista. Koostimme myös listan oppimateriaaleista ja muista yleisistä vinkeistä etäopetuksen tueksi.

Mediakasvatusseuralaisten etäviikko käynnistyi viikkopalaverilla Zoom-verkkoympäristössä. Zoom on maksuton eikä vaadi kirjautumista muilta kuin kokouksen järjestäjältä. Muut osallistuvat kokoukseen kutsujan lähettämän linkin kautta. Zoomissa on myös mahdollista jakaa osallistujia pienempiin ryhmiin. Kyseinen verkkoympäristö on käytössä Mediakasvatusseuran Digivoimaa-koulutuksessa. Käytämme myös Google Hangouts-videopuhelinpalvelua.

Nopea viestintä kollegoiden kanssa hoituu Slackissa. Slack on ilmainen ja toimii selaimen kautta. Slackissa voi luoda kanavia eri aiheilla, jolloin keskustelut eri asioista pysyvät hyvin hallinnassa.

Joudumme myös miettimään, kuinka järjestämme vuosikokouksen verkon välityksellä. Tähän on useampiakin vaihtoehtoja. Discord on videopeliyhteisölle suunniteltu keskustelualusta, joka näyttää toimivan koululaisten keskuudessa hyvin, sillä se on ennestään heille tuttu. Suomalainen Howspace on vuorovaikutteinen oppimis- ja kehitysalusta, mutta tarvitsee esimerkiksi Zoomin kautta videoyhteyden. Erilaisia vaihtoehtoja pohditaan ja kokeillaan Mediakasvatusseurassakin. Vinkata saa myös meillepäin.

Voimia ja kärsivällisyyttä tähän erikoiseen tilanteeseen! Olemme monella tapaa uuden äärellä.

Mediakasvatusseuran ja yhteisöjäsenten materiaaleja

  • Media coach -materiaalikooste käsittelee mediakasvatuksen perusteita, muuttuvia teknologioita ja digihyvinvointia, joka onkin erityisen ajankohtainen aihe nyt, kun vietämme paljon aikaa ruutujen äärellä. Tarjolla on infograafeja, tehtävävinkkejä ja aiheita taustoittavia artikkeleita. Kokonaisuus soveltuu kaikille nuorten kanssa työskenteleville.
  • Yle Triplet-palvelu tarjoaa poikkeukselliseen tilanteeseen valmista opetusmateriaalia peruskoululaisille ja toisen asteen opiskelijoille. Tripletin mobiilisovelluksessa ja verkkosivustolla julkaistaan joka arkipäivä kolme Ylen uutisvideota sekä niihin tehtävät, taustamateriaalit ja uutisvisa. Tehtävät ovat Triplet-tiimiin kuuluvien opettajien laatimia.
  • Sanomalehti opetuksessa -sivustolta löytyy paljon oppimateriaaleja eri ikäryhmille. Esimerkiksi Missä kulkevat median rajat -video-oppimateriaali mediaetiikasta on suunnattu yläkoululaisille ja toisen asteen opiskelijoille.
  • Mediataide kasvattaa! -verkkopalvelu tarjoaa videotaidetta sekä taide- ja mediakasvatustehtäviä erilaisista teemoista mm. luontosuhteesta, sukupuolten ja kulttuurien moninaisuudesta ja mediataiteesta.
  • Aikakausmedian sarjiskone opastaa sukeltamaan sarjakuvakulttuuriin, ideoimaan hahmoja ja tarinoita, viihdyttämään, valistamaan, ottamaan kantaa ja paneutumaan itsetutkiskeluun.
  • Mediakasvatuskeskus Metka tarjoaa vinkkipankin käytännön mediakasvatukseen.
  • Nuorten Akatemia tarjoaa maksuttomia mobiilipelejä opetuksen pelillistämiseksi. Peleissä käsitellään monipuolisesti eri teemoja, esimerkiksi saamelaiskulttuuria, kestävää tulevaisuutta ja solidaarisuutta.
  • Plan International Suomen globaalikoulu tarkastelee globaaleja kehityskysymyksiä erityisesti lapsen oikeuksien näkökulmasta. Materiaaleja on varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle. Etäopetuksessa toimii erityisesti esimerkiksi suosittu alakoululaisille suunnattu Maailman ympäri-peli.
  • Yle Oppiminen tarjoaa monipuolisesti etäopiskeluun soveltuvia artikkeleita, videoita, tv-ohjelmia ja sarjoja.
  • Koulukino.fi sivusto tarjoaa elokuvakasvatuksen oppimateriaaleja esimerkiksi joihinkin Yle Areenassa oleviin elokuviin.
  • Valveen Elokuvakoulu tarjoaa oppimateriaaleja elokuvakasvatukseen. Sivuilta löytyy vinkkejä esimerkiksi kamerakynä-tekniikan käytöstä opetuksessa.
  • KAVI:n Elokuvapolku on suunniteltu kouluissa tehtävän elokuvakasvatuksen tueksi, ja se tarjoaa elokuvanäytteitä ja -materiaaleja koulujen opetuskäyttöön maksutta. Elokuvapolkua voi käyttää niin taide- ja kulttuurikasvatuksen kuin mediakasvatuksenkin välineenä.
  • Kelaamo on elokuvakulttuuriin keskittyvä yhteisö 12-29-vuotiaille nuorille. Palvelussa on nuorten tekemiä elokuvia ja  tietoa elokuvien tekemisestä.
  • Käsityökoulu Robotti tarjoaa tehtäväpankin, josta löytyy elektroniseen rakentamiseen, ohjelmointiin ja uusiin digitaalisen tuottamisen mahdollisuuksiin liittyviä ohjeita, tehtäviä ja leikkejä.
  • Mannerheimin Lastensuojeluliitto listaa 100 ideaa, mitä voit tehdä Nuortennetissä silloin, kun on tylsää tai kaipaat muuten vaan tekemistä.
  • Lasten kirkko tarjoaa 3-8-vuotiaille turvallista ja kristillistä mediasisältöä.
  • Pelastakaa Lapset ry on koostanut ohjeet, miten puhua koronaviruksesta lapsen kanssa.
  • Lukufiilis nuorten verkkolehti kirjoista ja lukemisesta.

Muita vinkkejä etäopetukseen