Tag Archive for: puheenjohtaja

Mediakasvatusseuran hallituksen uusi puheenjohtaja Marjo Kovanen esittäytyy

Mediakasvatusseuran kauden 2021–2022 hallituksen puheenjohtaja Marjo Kovanen työskentelee valtakunnallisessa elokuvakasvatuksen asiantuntijajärjestössä Koulukinossa erityisasiantuntijana.

Marjo on ollut Mediakasvatusseuran hallituksen jäsen neljä vuotta, joista yhden varapuheenjohtajana. Lisäksi hän on tällä hetkellä Suomen elokuvatutkimuksen seuran puheenjohtaja sekä jatko-opiskelija Tampereen yliopistossa.

Marjo kertoo omasta taustastaan ja ajatuksistaan alkaneesta puheenjohtajakaudesta:

Mediakasvatuksellinen lähtökohtani on elokuvakasvatuksessa ja audiovisuaalisessa lukutaidossa. Elokuvakasvatus edustaa mediakasvatuksen pitkiä juuria, mutta on myös ajassa kiinni ja tarjoaa laajan näköalan mediakasvatuksen muuttuviin teemoihin.

Monet itselleni tärkeät teemat yhteiskunnallisen osallisuuden ja yhdenvertaisuuden vahvistamisesta kriittiseen medialukutaitoon sisältyvät myös elokuvakasvatuksen näkökulmiin. Myös perinteiset elokuvakasvatuksen teemat, kuten vaikkapa representaation kysymykset tuntuvat nousevan ajankohtaiseksi yhä uudestaan.

Mediakasvatuskenttä on toki hyvin laaja ja tärkeää onkin, että Mediakasvatusseuran hallitus edustaa monipuolisesti mediakasvatusta. Yhdistettynä toimiston työntekijöiden rautaiseen ammattitaitoon tämä muodostaa pohjan Mediakasvatusseuran vahvalle asiantuntemus ja osaamiselle.

Astunkin suurella ilolla ja innolla Mediakasvatusseuran hallituksen puheenjohtajan pestiin. Inspiroidun mahdollisuudesta päästä yhdessä työntekijöiden ja hallituksen jäsenten kanssa kehittämään ja pohtimaan Mediakasvatusseuran strategisia suuntia ja linjauksia. Itse järjestössä pitkään työskennelleenä näen myös järjestön hallituksen työnantajaroolin tärkeänä ja puheenjohtajana pyrinkin tekemään parhaani tukeakseni Mediakasvatusseuran osaavia työntekijöitä.

valokuva Marjosta; hymyilevä tummatukkainen Marjo istuu läppäri sylissä sohvalla

Marjolle on tärkeää, että Mediakasvatusseuran hallitus edustaa laajasti mediakasvatuksen kenttää.