Tag Archive for: pelikasvatus

Rajoittaminen ei riitä pelikasvatukseksi

Peliviikkoa vietetään 5.-11.2018!

Peliviikon tavoitteena on pelata yhdessä ja lisätä peleistä käytävää keskustelua.

Mediakasvatusseura julkaisee peliviikolla koosteita mm. pelikasvatuksen perusteista, pelikasvatuksesta varhaiskasvatuksessa sekä tasapainoisesta pelaamisesta.

Peliviikko on osa kansainvälistä ja pohjoismaista peliviikkoa ja sitä vietetään 5.-11.11.2018. Teemaviikon järjestää vuosittain kaikille avoin Pelikasvattajien verkosto sekä paikalliset toimijat. Viikkoa koordinoi Kansallinen audiovisuaalinen instituutti.

Tutustu tapahtumiin ja järjestä omaa ohjelmaa

Peliviikolla järjestetään satoja tapahtumia eri puolilla Suomea ja muissa pohjoismaissa. Tapahtumissa pelataan esimerkiksi lautapelejä, roolipelejä, konsolipelejä, mobiilipelejä ja tietokonepelejä, sekä tutustutaan monipuolisesti pelikulttuuriin luentojen ja työpajojen muodossa.

Tutustu Peliviikon tapahtumakalenteriin, ilmoita oma tapahtumasi mukaan tai etsi alueeltasi kiinnostavaa toimintaa!

Vuoden pelikasvattaja

Osana Peliviikkoa Pelikasvattajien verkosto palkitsee vuosittain Vuoden pelikasvattajan. Vuoden Pelikasvattaja voi olla yksilö, yhteisö, yritys tai vaikka ilmiö tai teko, joka on toiminnallaan tai olemassaolollaan edistänyt positiivista pelikulttuuria.

Lue lisää Peliviikosta >>

Peliviikkoa koordinoi

Tommi Tossavainen
Kansallinen audiovisuaalinen instituutti
Mediakasvatus- ja kuvaohjelmayksikkö
045 3101412
tommi.tossavainen@kavi.fi

Ehyt ry. hakee Pelitaito-kouluttajia

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry hakee pelikasvatuksesta kiinnostuneita freelance-kouluttajia. Kouluttajat toteuttavat oppilaitoksissa päihde- ja pelikasvatustunteja 1.–9. luokkalaisille ja toisen asteen opiskelijoille sekä heidän vanhemmilleen ja opettajilleen. Koulutuksista maksetaan palkkio.

Peruskoululaisille suunnatulla Pelitaito-oppitunnilla tarkastellaan digitaaliseen pelaamiseen liittyviä hyötyjä, haittoja ja erityiskysymyksiä keskustelevin menetelmin. Pelitaito-vanhempainilloissa ja -henkilöstökoulutuksissa keskitytään lasten ja nuorten pelaamiseen ilmiönä ja annetaan eväitä tervettä elämää korostavaan ja konflikteja välttävään pelikasvatukseen koulussa ja kotona.

Lue lisää EHYT ry:n sivuilta.

Tag Archive for: pelikasvatus