Kolme kysymystä on Mediakasvatusseuran juttusarja, jossa esitellään tuoreita ja kiinnostavia tutkimuksia, ilmiöitä ja projekteja. Tässä jutussa Tampereen yliopiston tutkija Mikko Meriläinen esittelee tuoreen väitöskirjansa tutkimustuloksia liittyen nuorten digitaaliseen pelaamiseen.

1. Mitä tutkit väitöskirjassasi ja miksi?

Tutkin nuorten kokemuksia digitaalisesta pelaamisesta ja pelihaitoista, ja pohdin, kuinka näitä aiheita pitäisi käsitellä kotikasvatuksessa. Aihe on kiinnostanut minua monestakin syystä: olen itse pitkän linjan pelaaja ja entinen pelihaittatyöntekijä, ja pelaaminen tulee usein vastaan niin mediassa kuin kahvipöytäkeskusteluissakin. Keskustelu aiheesta jää usein turhan ohueksi ja yksinkertaistavaksi, ja hieman yllättäen nuorten pelaamista on tutkittu kasvatuksen näkökulmasta melko vähän.

2. Nosta esiin kolme kiinnostavaa tutkimustulosta

1. Nuorten digitaalinen pelaaminen on valtavan moninaista ja monimuotoista – ei ole mitään yhtä tietynlaista nuorta pelaajaa. Toiset pelaavat hyvinkin paljon, mutta eivät koe haittoja, kun taas toisilla haittoja esiintyy pienemmistäkin pelimääristä. Kasvatuksen pitää heijastella tätä monimuotoisuutta sen sijaan, että yritetään etsiä kaikille sopivaa sapluunaa

2. Pelaamisen motiivit ovat kiinteästi sidoksissa pelihaittojen esiintymiseen. Haitat korostuivat tutkimuksessani sellaisilla nuorilla, jotka pelasivat pahaa oloa helpottaakseen. Pelaamisen määrä taas ei ollut luotettava haittojen ennustaja.

3. Nuoret pohtivat itsekin pelaamistaan ja pyrkivät esimerkiksi ehkäisemään haittoja. Nuorten asenteet etenkin itseään nuorempien, esimerkiksi alakouluikäisten, lasten pelaamiseen olivat toisinaan hyvinkin tiukkoja ja konservatiivisia. Nuorten pelikasvatusnäkemyksissä korostuivat sekä pelaamisen ymmärtämisen että haitoilta suojelun tarve.

3. Miksi on tärkeää tutkia nuorten kokemuksia pelaamisesta?

Keskustelussa nuorten pelaamisesta, digitaalisen median kulutuksesta ja kasvatuksesta nuoret kehystetään monesti uhreiksi sen sijaan, että heitä käsiteltäisiin aktiivisina toimijoina. On tärkeää, että nuoret saavat oman äänensä kuuluviin heitä käsittelevässä tutkimuksessa ja keskustelussa. Samalla keskusteluun saadaan nyansseja: kyse ei ole asetelmasta, jossa nuoret haluavat pelata mahdollisimman paljon ja vanhemmat vuorostaan rajoittaa pelaamista, vaan pelaamista ja pelikasvatusta käsitellään perheissä monin eri tavoin. Pelikasvatus tarvitsee tuekseen pelisivistystä, ja sitä rakennetaan muun muassa perehtymällä pelaamiseen mahdollisimman monipuolisesti.

 

Mikko Meriläinen on kasvatustieteilijä ja Tampereen yliopiston pelitutkija.
Hän työskentelee parhaillaan Growing Mind -hankkeessa, jossa tarkastellaan kasvua, kehitystä ja oppimista digitalisoituneessa maailmassa. Pelikasvatuskysymysten ohella Mikko tutkii esimerkiksi pelijameja, oppimispelejä ja miniatyyripelaamista. Vapaa-ajallaan hän rentoutuu pelaamisen, kung fun, merirosvohistorian ja showpainin parissa.

Meriläisen väitöskirja Kohti pelisivistystä: Nuorten digitaalinen pelaaminen ja pelihaitat kotien kasvatuskysymyksenä on luettavissa Helsingin yliopiston digitaalisessa artistossa.