Seksipodcastit mullistavat ajatuksia itsestä

“Nyt puhutaan seksistä.” lopettaa eräs suosikkini valtavirtaseksipodcasteista intronsa. Usein tuo keskustelu kuitenkin käsittelee vain tietynlaista, tai oikeammin tietynlaisten kehojen seksuaalisuutta. Seksuaalisuutta käsittelevät podcastit ovat olleet pitkään suuressa suosiossa, enkä ihmettele, sillä seksuaalikasvatus kouluissa ja kodeissa voi olla edelleen kapeakatseista. Niissä ei useinkaan käsitellä nautinnon tai identiteettien moninaisuutta, vaan puhe voi keskittyä vain normeista poikkeamisen tarkasteluun kuriositeettina ja binääriyteen – riippuen pitkälti puhujan valmiuksista.

Tutkimusten mukaan monet, etenkin vähemmistöön kuuluvat tyypit pyrkivät valistamaan itseään vaihtoehtoisten lähteiden, kuten podcastien ja muiden medioiden parissa. Se on luonnollista, sillä podcast on mediana uniikki: sitä voi kuunnella missä ja milloin tahansa, omassa rauhassa kuulokkeiden avulla. Yksi jakso on yleensä keskittynyt tiettyyn teemaan, mikä ehkäisee informaatioähkyä. Jakson toistuva rakenne helpottaa sisällön seuraamista. Juontajien ja vieraiden henkilökohtaiset tarinat paitsi tarjoavat samaistumispintaa, myös tekevät abstrakteista asioista helpommin sisäistettäviä. Podcastit myös sitouttavat yleisön eri tavalla, sillä juontajat voivat kysellä yleisöltä jaksotoiveita tai pyytää heitä jakamaan kokemuksiaan jakson teemaan liittyen: podcastin avulla voi löytää omaa yhteisöään ja saada omille haluilleen tai tarpeilleen validaatiota.

Erityisen tärkeä tiedonlähde podcastien voisi ajatella olevan toimintakykynormista eroaville, sillä ainakin omassa nuoruudessani terveystiedon oppikirjassa aiheen käsittely typistyi lauseeseen: “Vammaisillakin on seksuaalisuus”. Vaikka lause on sinällään tärkeä, ei se auta silloin, jos ihminen kipuilee esimerkiksi sen kanssa, kenelle hän kelpaisi, tai miten hän voisi tietyn toimintakyvyn omaavana kokea nautintoa. 

Mediatutkimuksen opinnoissani olen keskittynyt representaatioon ja siihen, kuinka se vaikuttaa esittämiinsä ryhmiin. Niinpä päätin tuoreessa gradussani tutkia, kuinka seksipodcastit ja niiden tapa käsitellä vammaisuutta vaikuttavat vammaisen tapaan ajatella seksuaalisesta toimijuudestaan. 

Podcastit eivät kuitenkaan pääse vammaisten kohdalla lunastamaan potentiaaliaan, sillä vammaisuutta käsitellään valtavirran seksipodcasteissa vain harvoin. Vammaispodcasteissa seksuaalisuus typistetään yhteen jaksoon omaa Rampaseksiä-podcastiani lukuun ottamatta. Sekä graduhaastattelujen, että omien havaintojeni pohjalta voin sanoa, että valtavirtapodcastien vammaisuutta käsittelevät jaksot on tehty vammattomalle kuulijalle: podcastista toiseen vammaisjaksoissa toistuvat helposti samat teemat. Toisteisuus on olennainen osa erilaisuuden normalisointia, mutta se ei anna hirvittävästi uutta ihmiselle, joka jo tietää seksuaalioikeuksistaan. Pahimmillaan jakso voi jäädä kesken, jos tuntuu, ettei jakson aihe kosketa itseä. Tosin, kuten haastateltavatkin kertoivat, voi seksipodcast opettaa paljon myös silloin, kun siinä ei käsitellä toimintakykynormista eroamista. Vamma ei siis määritä henkilön seksuaalisuutta, mutta se voi vaikuttaa tapoihin toteuttaa ja ilmaista itseä.

Turhautuneena valtavirtaseksipodcastien toimintakykyolettamaan loin Rampaseksiä-podcastin, jossa seksuaalisuutta ja petipuuhia tarkastellaan nimenomaan toimintakykynormin ulkopuolelta. Osassa jaksoista toimintakyky ja vamman tyyppi ovat suuremmassa roolissa, toisissa pienemmässä. Podin tarkoitus on antaa vammaiselle kuulijalle vastauksia kysymyksiin, joita hänellä saattaa seksuaalisuutensa liittyen olla ja toisaalta auttaa vammatonta kuulijaa hahmottamaan ramman kokemusmaailmaa, sekä kumota seksuaalisuuteen vammaisnäkökulmasta liittyviä myyttejä. 

Graduni haastatteluissa nousi esiin nimenomaan moninaisuuden esiintuomisen tärkeys ja oma podcastini sai haastatelluilta kiitosta siitä, miten jaksoissa ei juuri oleteta, vaan vieras saa vapaasti kertoa identiteetistään, toimintakyvystään, suhdestatuksestaan tai mieltymyksistään mitä haluaa. Graduun haastatellut, ja kuulijat laajemminkin, ovat kertoneet löytäneensä uutta ajateltavaa ja samaistumispintaa jokaisesta jaksosta, vaikka heidän toimintakykynsä ja kokemuksensa olisivat hyvin erilaisia kuin vieraan. Tämä osoittaa monien seksuaalisuuden teemojen olevan tietyllä tasolla universaaleja. 

Podcast voi opettaa esimerkiksi omista rajoista, rajoitteista ja haluista kommunikoinnista, sekä auttaa tarkastelemaan omia mieltymyksiä. Graduhaastatteluissa esiin nousi se, miten Rampaseksiä-podcastissani, jossa nimenomaan käsitellään normien ulkopuolista seksuaalisuutta moninaisesti, mennään ns. julistamistasolta konkretiaan. Esimerkiksi: Kuinka vamma vaikuttaa deittailuun niin asenteiden kuin käytännönkin näkökulmasta? Millaista on olla toimintakykynormista eroava vanhempi? Mitä kaikkea tulee ottaa huomioon, jos haluaa vammaisena kastaa varpaansa kinkymaailmaan?

Jos podcast nojaa vain toimintakykynormiin, voi vammainen ajatella, etteivät nämä asiat koske häntä, tai podcast jää pintapuoliseksi kurkistukseksi eikä tarjoa konkreettista vinkkiä tai tukea pulmiin. Vastaavasti yksi vammainen vieras voi johtaa vammattoman kuulijan ajatukseen: “Tämä nyt näkemäni = vammaisuus. ja podcastin vieraan kertoma kokemus = vammaisten seksuaalisuus. “ Tämä ei pidä paikkansa, sillä jokainen on uniikki ja jokainen löytää omat tapansa toteuttaa itseään. Liian usein yhdelle vammaiselle vieraalle kuitenkin lankeaa harteille ns. edustusvastuu: “Miten otan huomioon mahdollisimman monet toimintakyvyt, tai ainakin alleviivaan selvästi kertovani vain oman tarinani?”

Omien havaintojeni mukaan podcasteissa on myös riski siitä, että haastateltava muistaa keskustelussa jonkin faktan väärin, tai vastaavasti on alun perinkin ymmärtänyt jotain teemaan liittyen päin honkia. Kuulijan mielessä vieras tai juontaja voivat olla auktoriteetteja, joita uskotaan kyseenalaistamatta. Etenkin juontajaan, jonka ääni toistuu jaksosta toiseen ja jonka elämä tulee tutuksi tarinoiden kautta, muodostuu parasosiaalinen suhde. Lukuisat tutkimukset osoittavat sellaisten sometyyppien, joita ihmiset ovat seuranneet pitkään, olevan seuraajiensa mielessä uskottavia tiedonlähteitä. Tämän vuoksi vaikuttajilla oli suuri rooli esimerkiksi koronakriisistä tiedottamisessa, mikä lisää vaikuttajan omaa vastuuta faktatarkistukseen. Ihmisyyteen kuuluu kuitenkin virheiden tekeminen. Siinä missä ihmisille on opetettu, ettei kaikkea netistä lukemaansa kannata uskoa, tulisi myös podcastien suhteen opettaa kriittisyyttä ja lähteiden tarkistuksen tärkeyttä.

Podcasteilla voi olla suuri voima vammaisen seksuaalisen toimijuuskäsityksen muuttamisessa. Se ei kuitenkaan pääse täyteen potentiaaliinsa ainakaan vammaisten kohdalla, sillä valtavirtapodcasteissa ei kuulla riittävästi vammaisten ääntä ja vammaisten keskuudessa syntynyt podcast ei välttämättä tavoita yleisöä toivotulla tavalla.  Vastaavasti podcastin tuottaminen yksin käy liian raskaaksi. Olisikin suunnattoman tärkeää, että erilaiset tahot kouluttaisivat ja tukisivat taloudellisesti vammaisia podcastintekijöitä. Lisäksi olisi tärkeää, että valtavirtapodcastaajat antaisivat vammaisille tilaa areenoillaan. 

Lue graduni tästä:
Rampojen halu kaikkien korvilla : Kuinka vammaisuuden representaatiot seksipodcasteissa vaikuttavat fyysisesti vammaisten käsitykseen seksuaalisesta toimijuudestaan?

Kuuntele Rampaseksiä Spotifysta, Suplasta, Apple Podcastseista, Podmesta, Podimosta tai ihmisen tekstittämänä Youtubesta.