Kriittinen lukutaito kaipaa tuekseen ymmärrystä polarisaatiosta

20.12.2023

Disinformaation käsite on siirtynyt mediakasvatuksen työkalupakista arkikieleen ja kriittinen lukutaito näyttäytyy jo suorastaan kansallisen kriisinkestävyyden kannalta olennaisena kansalaistaitona. Mutta lisäksi moniarvoisessa yhteiskunnassa tarvitaan ymmärrystä mediaympäristön polarisaatiosta, esittää puheenvuorossaan journalismin tutkija ja Mediakasvatusseuran asiantuntija Mikko Hautakangas.

Kirjoittaja

Mikko Hautakangas on mediakulttuurin ja journalismin tutkija, joka on viime vuodet tutkinut ja kehittänyt sovittelujournalismin käsitettä Tampereen yliopistossa. Syksyllä ja talvella 2023-2024 Mikko työskenteli asiantuntijana Mediakasvatusseuran Monilukutaitoa vahvistamassa -hankkeessa ja kiersi vetämässä työpajoja ammattioppilaitoksissa.

Yksi tärkeimmistä mediakasvatukseen kohdistuvista odotuksista on, että meidän tulisi kyetä tarjoamaan selkeitä ohjeita ja keinoja, joiden avulla tunnistaa virheelliset tai valheelliset viestit. Tähän luotettavuuden arviointiin kuuluu oleellisena osana myös tarkoitusperien arviointi: kuka on viestien takana, kenen asiaa ja etuja viestintä edistää, millaista vaikutusta vastaanottajassa pyritään saamaan aikaan?

Tätä tärkeää työtä kriittisen lukutaidon vahvistamiseksi ja tutkimiseksi tehdään Suomessakin paljon. Myös me Mediakasvatusseurassa luomme ja käytämme ahkerasti erilaisia työkaluja tähän tarkoitukseen ja julkaisemme puheenvuoroja aiheesta. Itsekin olen kiertänyt syksyn ammattioppilaitoksissa vetämässä työpajoja monilukutaidon vahvistamiseksi (terkkuja amiksiin!). 

Koska olen kiinnostunut myös yhteiskunnan polarisaatiosta ja mediakulttuurin suhteesta siihen, havahduin tehtäviä ohjatessani ja nuorten kanssa keskustellessa miettimään, kuinka erottaa mediasisältöjen kriittinen arviointi niiden tuottajien ja välittäjien arvioinnista. On nimittäin eri asia selvittää pitääkö jokin informaatio paikkaansa kuin asettaa erilaisia viestijöitä luotettavuusjärjestykseen heidän taustojaan ja motiivejaan arvioiden. Jako totuudenpuhujiin ja valheenlevittäjiin on polarisaation polttoainetta, jota kaikki leirit hyödyntävät.

Ihmiset riitelevät, eivät asiat?

Vanhan sanonnan mukaan asiat riitelevät, eivät ihmiset. Kuitenkin nykyisessä julkisessa keskustelussa polarisaation dynamiikka, somealgoritmien tukemana, tuppaa helposti kääntämään asetelman päinvastoin: informaatiota arvioidaan suhteessa siihen, kokeeko puhujan kuuluvan “meihin vai niihin”. Kun ihmiset riitelevät, asiat ja argumentit asettuvat vastakkain sen mukaisesti. 

Tällaisen vahvistusharhan ja omien puolueellisuuksien tunnistaminen kuuluukin osana kriittiseen lukutaitoon. Vaikka joku on mielestämme “hyvä tyyppi”, hän ei välttämättä ole aina oikeassa. On osattava tunnistaa ja perustella, miksi johonkin tietoon kannattaa luottaa ja miksi johonkin taas ei. Nojaamme esimerkiksi tieteellisen tiedon tuottamisen mekanismeihin ja journalististen prosessien läpinäkyvyyteen, kun ohjaamme luotettavan tiedon lähteille.

Mutta millä tavoin puhumme heistä, joiden tuottama tieto ja viestit kumpuavat erilaisista arvomaailmoista, kokemuksista ja tavoitteista kuin omamme? Onko hän silloin “huono tyyppi”? Useimmille lienee tuttu someargumentoinnin vähättelevä logiikka: “totta kai se sanoo noin, koska se on poliitikko/yrittäjä/toimittaja/Mediakasvatusseuralla töissä” tms. Kun ohjaamme arvioimaan kriittisesti eri lähteiden tarkoitusperiä, haasteena on säilyttää kunnioittava suhtautuminen erilaisia ihmisiä ja ajattelutapoja kohtaan, ettemme rohkaise edellä kuvattua epäluuloisuutta.

Esimerkiksi markkinointi motiivina viestinnän taustalla on syytä tunnistaa, mutta se ei tarkoita, että kaikki markkinoijat automaattisesti valehtelisivat. Tai kun pidämme tutkijan asiantuntijanäkemystä kokemusasiantuntijaa luotettavampana, on muistettava, että vastakkain ovat tiedon tuottamisen tavat, eivät niihin eri tavoin suhtautuvat ihmiset. Paikkansapitävyyden arvioinnin ei tulisi korostaa jakoa oikeassa ja väärässä olevien välillä – saati sitten johtaa luokitteluun “hyvät, pahat ja tyhmät”. 

Kaikki ei ole valetta, mikä hämmentää

“Totuus-vale -jaottelu on liian kapea lähtökohta sotkuisen mediaympäristön arvioimiseksi”, todetaan jo muutama vuosi sitten julkaistussa Sisältösekaannuksen selviytymisoppaassa. Polarisaatiossakaan ei ole ensisijaisesti kyse faktoista, vaan suhteista erilaisuuksien välillä. Se ei tee faktoista merkityksettömiä, mutta konfliktien hallinnan kannalta oleellisempaa on tukea erilaisten arvojen ja näkökulmien yhtäaikaista läsnäoloa ja tarjota keinoja käsitellä näitä ristiriitoja.

Siksi ajattelen, että myös informaatiolukutaitoa koskeva keskustelu hyötyisi siitä, että disinformaation käsitteen rinnalla kuljetettaisiin ymmärrystä polarisaation ja hybridin mediaympäristön toimintalogiikoista. Kriittiseen lukutaitoon tulisi kuulua kyky tunnistaa, mikä meitä erottaa, mitä yhteistä meillä voi olla ja miten mahdumme yhdessä samaan keskusteluun. Se ei varmaankaan ole mediakasvatuksen helpoin tehtävä, mutta se voisi olla yksi tärkeimmistä.

Vuoden 2024 aikana Mediakasvatusseura tuottaa nuorten kanssa työskenteleville ammattilaisille materiaaleja kriittisen medialukutaidon ja polarisaation teemojen käsittelyyn. Tilaa Mediakasvatusseuran uutiskirje tai ota seurantaan Mediakasvatusseuran somekanavat Instagramissa ja Facebookissa, niin pääset tutustumaan uusiin materiaaleihin ensimmäisten joukossa!