Informaation luotettavuuden epäily ei riitä, tarvitaan myös perusteluja

Lokakuun lopulla vietettiin vuosittaista UNESCO:n isännöimää globaalia Media- ja informaatiolukutaidon viikkoa luottamuksen-teemalla. Luottamus on noussut keskusteluun erityisesti netissä esiintyvän dis- ja misinformaation, infodemian (pandemian ohessa esiintyvä massiivinen informaation paljous, joka voi olla oikeaa tai väärää), ja Ukrainan sodan myötä yleistyneen informaatiovaikuttamisen aikana. Kansalaisten on yhä vaikeampaa tietää mikä erityisesti netissä leviävä informaatio on luotettavaa ja mihin lähteisiin voi luottaa. Monessa yhteiskunnassa on koettu luottamuskatoa, joka on pahimmillaan saattanut epäilyksen alle niin vaalitulokset kuin terveysviranomaisetkin.

Kriittiselle tarkastelulle näidenkin asioiden suhteen on aina sijansa, mutta laajamittainen luottamuskato perinteisiä episteemisiä auktoriteetteja kohtaan, oli kyseessä sitten opettaja, vaaliviranomainen tai terveydenhuollon ammattilainen, voi johtaa yhteiskunnan polarisoitumiseen ja vastakkainasetteluun. Tämä murentaa demokratiaa ja sitä voidaan käyttää – ja käytetään – informaatiovaikuttamisessa. Rinnakkainen tiedon järjestelmä, jolla on omat asiantuntijansa, trendinsä ja kiistansa vastustaa valtajournalismia sekä tieteellistä tutkimusta ja sen metodeja ja on näin immuuni valtamedian jakamalle tiedolle. Se tarjoaa myös hyväksyntää ja sosiaalisen yhteisön monille, jotka ovat syystä tai toisesta menettäneet perusluottamuksensa viranomaisiin ja yhteiskuntaan. Vaarana on, kuten Noora Mattila toteaa kirjassaan Heränneet – Maailma salaliittoteoreetikoiden silmin, että luottamuksesta tulee etuoikeutettujen asia. Etuoikeutettuja ovat he tai me, jotka olemme koulutettuja ja tunnemme tiedon rakentumisen logiikan sekä journalismin ja viranomaistyöskentelyn periaatteita.

Mutta miten luottamus on myös media- ja informaatiolukutaidon asia? Tutkimme STN:n Critical- hankkeessa lasten ja nuorten nettilukutaitoa ja kriittistä lukutaitoa. Tutkimus on hyvässä vauhdissa ja tuloksia julkaistaan hiljalleen akateemisissa ja populaareissa julkaisuissa. Tutkimuksessa pyritään hahmottamaan miten lapset ja nuoret arvioivat, kyseenalaistavat, mutta myös varmentavat informaatiota. Kriittisellä media- ja informaatiolukutaidolla viitataan usein muun muassa kykyyn tunnistaa ja arvioida kyseenalaista informaatiota, mutta yhtä lailla tärkeää on tunnistaa ja varmentaa luotettavaa informaatiota. Mihin informaatioon ja informaation lähteisiin voi luottaa ja miksi. Olemme havainneet, että lukiolaisillakin on vaikeuksia perustella ja sanoittaa miksi luotettavalta tuntuvaan informaatioon voi todella luottaa. Perustelujen esittäminen on kuitenkin tärkeää, koska ne luovat pohjaa myös epäluotettavan informaation tarkastelulle ja torjumiselle.

Tutkimuksemme on vahvistanut myös aikaisemmin hyvin tunnetun tuloksen, että luottamus on vahvempaa sellaista informaatiota kohtaan, joka vahvistaa omia ennakkotietojamme ja -luulojamme. Ilmiö tunnetaan nimellä vahvistusharha (confirmation bias), emmekä ole kukaan siitä vapaita (ks. lisää: infograafi kognitiivisista vimoumista). Informaation luotettavuutta tarkasteltaessa tulisikin kääntää katse myös omiin ennakkotietoihin ja -luuloihin. Omat ennakkoluulot johtavat ”saalistamaan” sellaista informaatiota, joka sopii omiin ajatuksiin. Kutsuttakoon tätä informaation saalistusmalliksi, jonka vakavimpia seurauksia on niin sanottu yhteismaan episteeminen ongelma.

Yhteismaan ongelmalla viitataan yleisemmin käyttäytymiseen, jossa ylikulutetaan vapaasti käytössä olevia luonnonvarantoja, esimerkiksi ylikalastetaan. Lyhyellä tähtäimellä se hyödyttää yksilöitä, mutta voi lopulta jopa romahduttaa yhteisöjä. Analogisesti, episteemisellä alueella se johtaa yksipuolisen, omaan ajatteluun sopivan informaation saalistamiseen. Tämä voi hyödyttää yksilöä omassa yhteisössään, mutta luo samalla todellisuudelle rinnakkaisen tietojärjestelmän, jossa ei kyetä informaation kriittiseen tarkasteluun.

Saalistusmallille vastakkainen malli on informaation seulontamalli. Se nojaa tiedon sosiaalisiin verkostoihin, joissa informaatiota seulotaan jatkuvasti ja kriittisesti. Ideaalimalli on kestävästi hoidettu episteeminen yhteismaa (epistemic commons), joka on kaikille avointa jaetun tiedon ja informaation aluetta. Olisikin huolehdittava, muun muassa kouluopetuksessa, että mahdollisimman monella on tietoja ja taitoja hahmottaa miten informaatio ja tieto rakentuvat vertailun, punninnan ja seulonnan kautta, ja kyky nähdä näitä mekanismeja informaation varmentamisessa.