Aktiivisesta katsojasta kasvaa elokuvanlukutaitoinen kansalainen

Lukutaidon heikkenemistä huutavat otsikot ovat saaneet viime aikoina runsaasti huomiota julkisessa keskustelussa – lukutaito tai pikemminkin pelko sen puutteesta selvästi herättää tunteita. Aihe on poikinut myös virallisia toimenpiteitä kuten Opetushallituksen Lukuliikkeen koordinoiman kansallisen lukutaitostrategian sekä opetus- ja kulttuuriministeriön Uudet lukutaidot -kehittämisohjelman.

Vaikka monilukutaito ja laaja tekstikäsitys näissä virallisissa ohjelmissa on ansiokkaasti nostettu keskiöön, hyvin usein julkisessa keskustelussa ja osittain myös käytännön toimenpiteissä perinteinen tekstin luku- ja kirjoitustaito saa etusijan. Lasten ja nuorten lukutaidon heikkenemisestä huolestuneet ulostulot ovatkin itseasiassa huolestumista perinteisen lukutaidon rapautumisesta. Kaiken lukutaidon vahvistamiseen tulee kiinnittää laajasti yhteiskunnallista huomiota ja kohdentaa resursseja, onhan kyseessä – ei enempää eikä vähempää kuin demokraattisen yhteiskuntamme yksi peruspilareista.

Huolipuheen varjoon jäävät kuitenkin helposti ne lukutaidot, joissa lapset ja nuoret saattavat olla perinteistä lukutaitoa vahvemmilla ja jotka tulevaisuuden tekstiympäristöissä ovat yhä keskeisempiä. Lasten ja nuorten suhde erilaisiin teksteihin muodostuu monimediaalisessa maailmassa hyvin joustavaksi, ja tätä tekstuaalista moninaisuutta tulisi lähestyä ennakkoluulottomasti ja ketterästi.

On selvää, ettei monilukutaidon sateenvarjon alle asettuvan elokuvanlukutaidon ja siihen läheisesti kytkeytyvän audiovisuaalisen lukutaidon merkitys tule ainakaan vähenemään monimuotoistuvissa teksti- ja mediaympäristöissä. Voidaan sanoa, että elokuvanlukutaito on avaintaito, jota tarvitaan audiovisuaalisen median läpäisemässä tekstimaisemassa.

Usein elokuvanlukutaito tiivistetään audiovisuaalisen ilmaisun ymmärtämiseen ja keinojen käyttämiseen. Audiovisuaaliset keinot ja niille rakentuva kerronta ja dramaturgia ovat toki elokuvanlukutaidon kovaa ydintä. Tämä ei ole kuitenkaan ainoa elokuvanlukutaitoa ajankohtaiseksi tekevä asia. Elokuvanlukutaitoon kuuluu myös elokuvalliselle ilmaisulle ominaisen vahvan tunne-elämyksen kohtaaminen sekä eläytymisen kautta empatian kehittyminen. Elokuvakasvatus taas on toimintaa, joka tähtää elokuvanlukutaidon vahvistamiseen ja jonka keskeinen työkalu aktiivinen katsominen on.

Aktiivinen katsominen on taito, jota elokuvanlukutaito toisaalta vahvistaa mutta myös edellyttää. Se on myös taito, jonka nimeäminen tuo näkyväksi joskus passiiviselta tuijottamiselta näyttävän toiminnan takana olevan aktiivisen toiminnan. Kuten ranskalaisfilosofi Jacques Rancière toteaa teoksessaan The Emancipated Spectator (2009), jokainen katsoja on oman tarinansa toimija, joka katsoessaan liittää näkemänsä osaksi omaa kokemustaan, muistojaan ja uniaan. Katsomisen tekee aktiiviseksi katsojan reflektointi, elokuvalle esittämät kysymykset ja katsojassa heräävät tunteet.

Elokuva muodostaa yleensä vahvasti tunteisiin vetoavan kokemuksen, jonka erittely kuuluu aktiiviseen katsomiseen ja luo pohjaa myös kriittiselle lähestymiselle. Elokuvanlukutaitoinen katsoja on tietoisessa dialogissa elokuvan kanssa, tarkastelee sen herättämiä ajatuksia, tunteita ja elämyksiä ja tunnistaa elokuvan keinot vaikuttaa katsojaan. Vaikkapa vahvasti tunteisiin vetoavan elokuvallisen narratiivin tunnistaminen esimerkiksi uutisvirran keskellä auttaa tiedon jäsentämisessä. Toisaalta aktiivinen katsojuus myös edellyttää rauhoittumista ja keskittymistä kokemuksen äärelle. Nämä taidot ovat keskeisiä myös esimerkiksi somen audiovisuaalisessa virrassa kahlatessa.

Elokuvasta puhuttaessa voidaan keskittyä myös median ja sen viestien lukemisen lisäksi elokuvan taideluonteeseen. Elokuvataide pystyy pureutumaan myös tunteiden tapaisiin vaikeasti sanallistettaviin ilmiöihin. Aktiivisella katsojalla on avaimet tämän tunteiden taiteen lukutaitoon ja sitä kautta vahvempaan itseymmärrykseen. Havainnot, reflektio ja vastaanotto ovat siis elokuvanlukutaidon ydintä.

Aktiivinen katsominen kutsuu keskittymään elämykseen, ajattelemaan luovasti ja syventymään omaan kokemukseen, ”keskusteluun” elokuvan kanssa. Elokuvakasvatuksen menetelmänä aktiivinen katsominen ei kuitenkaan tähtää ainoastaan yksilöllisen kokemuksen kohtaamiseen ja purkamiseen.  Aktiivinen katsominen osana elokuvakasvatusta tukee yhteisöllistä katsomista ja jaettua katsomiskokemusta, jossa keskeistä on osallisuuden kokemus ja kunnioittava vuorovaikutus.