Koronasovellus tulee, ovatko mediataitosi ajan tasalla?

Olen suurella mielenkiinnolla seurannut kansalaiskeskustelua, joka käsittelee kehitteillä olevia, niin kutsuttuja “koronasovelluksia”: sovelluksia, joiden avulla olisi mahdollista jäljittää koronavirustartuntoja ja informoida virukselle mahdollisesti altistuneita. Minua hämmentää, miten keskusteluissa toistuu lähes vankkumaton usko teknologian tehokkuuteen koronaviruspandemian taltuttamisessa. Moni perustelee sovellusten käyttöönottoa sillä, että niiden tarjoama “tieto on arvailua parempi vaihtoehto”. Vaikka kannatankin täydestä sydämestäni niin kutsutun hybridistrategian käyttöönottoa, jossa yhteiskuntaa voidaan asteittain avata niin, että samalla siirrytään entistä laajempaan testaamiseen, jäljittämiseen, sairastuneiden eristämiseen ja hoitoon, suhtaudun silti varauksella koronavirustartuntoja jäljittävään teknologiaan. Koronasovelluksen välittämä “tieto” on väistämättä osittaista, eikä kerro kokonaiskuvaa käyttäjiensä kaikista lähikontakteista.

Tuudittaako teknologia väärän turvallisuuden tunteen varaan?

Sovellusten kirvoittamaa keskustelua seuratessani pohdin, voisivatko mediakasvatuksen kentältä tutut tekniset sovellukset auttaa myös koronasovellusten hyödyllisyyden arvioinnissa. Perheissä tuttuihin lapsilukkoihin ja sisältöfilttereihin liitettiin liki samankaltaista teknologiauskoa kuin kehitteillä oleviin koronasovelluksiin. Näiden teknisten työkalujen uskottiin tekevän lasten mediankäytöstä turvallista ikätasolle sopivien sisältöjen parissa. 

Lapsilukkoja ja sisältöfilttereitä testatessa kuitenkin huomattiin, että joidenkin esto-ohjelmien toiminnassa oli merkittäviä ongelmia: Jotkut ohjelmat päästivät läpi esimerkiksi pornografista tai uhkapelisisältöä kun taas toiset estivät myös lapsille sopivaa materiaalia. Lisäksi teknologian käyttöön liittyy aina inhimillinen ulottuvuus, joka vaikuttaa teknologian toimimiseen: Jotkut vanhemmat kokivat lapsilukot hankaliksi asentaa. Toiset taas havaitsivat, että perheen yhteisille laitteille asennettuina estoteknologia vaikutti myös aikuisten mediankäyttöön haittaavasti. Jotkut lapset puolestaan oppivat nopeasti kiertämään esto- ja valvontateknologiaa. Joidenkin valvontaohjelmien sisältämä nettikäyttäytymistä rekisteröivä lokiominaisuus taas vaaransi lasten yksityisyydensuojaa. Esto- ja valvontateknologian nurjin puoli oli kuitenkin se, että joissakin perheissä teknologia korvasi tärkeät mediakasvatuskeskustelut vanhempien ja lasten välillä. 

Sen sijaan, että uskoisimme esto-ohjelmien filtteröivän esimerkiksi seksuaaliset sisällöt lastemme ulottumattomiin, meidän täytyy keskustella lasten kanssa siitä, millaista sisältöä ja millaisia ihmisiä netissä saattaa kohdata ja miten lapsen olisi kulloisessakin tilanteessa hyvä toimia. Teknologia saattaa olla hyvä renki ja tukityökalu etenkin perheen pienimpien mediankäytön turvaamisessa, mutta mikään teknologia ei korvaa vanhempien mediakasvatusvastuuta, mediankäyttöön liittyviä keskusteluita ja yhteisiä pelisääntöjä.

Miten arvioida koronasovelluksia?

Suhtaudun koronasovelluksiin hieman samoin kuin lapsilukkoihin ja sisältöfilttereihin. Tiedostan koronasovelluksen mahdollisen potentiaalin tartuntaketjujen jäljittämisessä, mutta hahmotan myös sovelluksen toiminnan kannalta kriittisiä aukkopaikkoja. Nämä puolestaan vaikuttavat merkittävästi siihen, miten osittaista koronasovelluksen välittämä “tieto” todellisuudessa on. Kun mietimme, miten jokin koronaviruksen jäljittämiseen tähtäävä sovellus toimii, meidän pitäisi pohtia vastauksia ainakin seuraaviin kysymyksiin:

1) Miten ihmisten arkaluontoisia henkilötietoja käsitellään?

Lähikontakteja kartoittavan ja terveystietoja keräävän sovelluksen tulee suojella ihmisten yksityisyyttä. Joidenkin tahojen mukaan arkaluontoisia tietoja tulisi säilyttää keskitetysti viranomaisten hallitsemilla palvelimilla. Toiset puolestaan näkevät tämän ratkaisun haasteellisena sovelluksen käyttäjien yksityisyyden suojan kannalta. Heidän mielestään kohtaamistiedot tulisi säilyttää hajautetusti käyttäjien omissa puhelimissa. Tällöin terveysviranomaisilla ei kuitenkaan olisi mahdollisuutta selvittää, kuka on altistunut virukselle. Tällä hetkellä yhteiseurooppalaisen ratkaisun löytäminen ihmisten arkaluontoisten henkilötietojen käsittelemiseksi näyttää haastavalta. 

2) Kuka sovellusta käyttää?

Suomessa ihmisiä ei voida pakottaa lataamaan sovellusta puhelimeensa. Sovellus voi jäädä lataamatta monesta eri syystä: Yksi ei halua tietojaan viranomaisten käsiin, toinen ei osaa ladata ja ottaa käyttöön sovellusta, kolmatta ei kiinnosta, neljäs pelkää yksityisyytensä puolesta ja viides poistaa sovelluksen nopeasti käytöstä, koska se kuluttaa paljon akkua. Suomessa kehitteillä oleva sovellus perustuu vapaaehtoisuuteen. Sovelluksen lataajia ja aktiivisia käyttäjiä tarvitaan yli kolme miljoonaa, jotta koronaviruksen jäljittäminen olisi suht luotettavalla tasolla. 

Kansallinen sovellus saattaa toimia riittävällä tasolla Suomessa. Kansallinen sovellus ei kuitenkaan riitä, kun maiden rajat aukeavat. Ihmisten liikkuessa eri maiden välillä tarvitaan yhteinen kansainvälinen malli tunnistetietojen välittämiseen ja käsittelyyn. 

3) Kerääkö käytössä oleva teknologia oikeaa tietoa?

Suomessa kehitteillä oleva seurantasovellus käyttää puhelimen Bluetooth-signaalia kartoittaakseen tietoja toisista lähistöllä olevista puhelimista. Bluetooth-signaalilla pystytään kuitenkin mittaamaan vain etäisyyttä ja aikaa, joka aiheuttaa monia epävarmuuksia sovelluksen välittämiin tietoihin. Ovatko ihmiset aina puhelimensa lähettyvillä? Miten seinien läpi kulkeva Bluetooth-signaali suhtautuu naapurihuoneistossa puhelinta käyttävään henkilöön? Entä miten Bluetooth-signaali toimii ja säilyykö yhteys puhelinten välillä pidemmän ajan lähikontaktissa? Tapahtuiko rekisteröity kontakti ulko- vai sisätiloissa?

Mikään koronasovellus ei kerro koko totuutta ihmisten lähikontakteista. Sovelluksen käyttäjä saattaa olla altistunut virukselle, vaikka hän ei olisikaan saanut hälytystä altistumisriskistä. 

Koronasovellus käyttöön reunaehdot tiedostaen

Epidemiologian asiantuntijat ovat korostaneet, että teknologia ja algoritmit eivät korvaa ihmistä yksilöllisessä riskiarvioinnissa. Sen lisäksi, että tarvitaan tietoa siitä, kuka on ollut kontaktissa ja kuinka monen kanssa, tarvitaan tietoa siitä millainen altistumistilanne on ollut. Jotta sovelluksesta on hyötyä, terveydenhuollon kapasiteetin tulisi riittää altistuneiden testaukseen ja kaikkien tartuntaketjujen jäljittämiseen ja kontaktointiin, myös niiden sovelluksettomien. 

On syytä muistaa, että mikään sovellus itsessään ei hidasta ja estä koronaviruksen leviämistä. Ainoastaan sosiaalisten kontaktien vähentämisellä ja käsi- ja yskimishygieniasta huolehtimisella voidaan merkittävästi vähentää viruksen leviämistä. Koska yhteiskunnan pitää kuitenkin avautua jossakin vaiheessa, sovellus voi tukea tartuntaketjujen jäljittämistä ja ilmoittaa altistumisriskistä. Mediataidoilla varustettu kansalainen ymmärtää, että aukotonta järjestelmää riskiarviointiin ei kuitenkaan ole mahdollista rakentaa.

Koska koronasovellus tunkeutuu syvälle ihmisten yksityiselämän alueelle, meidän ei tulisi suhtautua sen käyttöönottoon välinpitämättömästi. Pandemia on nostanut ihmisten valvonnan uudelle tasolle myös länsimaissa. Kriisistä huolimatta on pidettävä erityisen tiukasti kiinni siitä, etteivät väliaikaisiksi tarkoitetut valvontajärjestelmät vaaranna yhdenvertaisuutta, ihmisoikeuksia ja demokraattista päätöksentekoa. Miten sinä suhtaudut koronasovellukseen?