Puheenvuoro

Rajoittaminen ei riitä pelikasvatukseksi

Kun lasten ja nuorten pelaaminen nousee esiin, keskustelu kääntyy äkkiä rajoihin: minä päivinä, mihin aikaan, mitä pelejä ja kuinka monta tuntia? Puhe pelaamisesta muuttuu herkästi puhumiseksi ei-pelaamisesta.

Mikko Meriläinen

Tutkija

Kirjoittaja tutkii pelikasvatusta, pelaajia ja pelien tekemistä Tampereen yliopistossa. Viime aikoina huomiota on vienyt Total War:  Warhammer.

Lähtökohtaisesti rajoittamispuheessa ei toki ole mitään pahaa. Pelaamisen rajoittaminen tarpeen mukaan kuuluu usein pelikasvatusarkeen. Mitä pienemmästä pelaajasta on kyse, sitä todennäköisemmin tarvitaan selkeitä rajoja niin ajan kuin sisällönkin suhteen. Kun lapsen omat itsesäätelytaidot eivät vielä ole kehittyneet, vanhemman asettamat rajat selkeyttävät ja helpottavat molempien osapuolten arkea.

Pohjimmiltaan pelikasvatuksen tavoitteena on auttaa kasvatettavaa pohtimaan ja käsittelemään erilaisia peleihin ja pelaamiseen liittyviä kysymyksiä. Ihannetilanteessa kasvatettavan pelisivistys laajenee: hän oppii tarkastelemaan pelaamista niin omalla kohdallaan kuin laajemminkin erilaisista näkökulmista, kriittisesti ja uteliaasti. Tällainen pohdinta voi kohdistua lukemattoman moniin asioihin, fyysisestä terveydestä pelien ominaisuuksiin ja peliteollisuuden eettisiin kysymyksiin.

Pelisivistys ja pelaamisen tarkastelu voi kohdistua lukemattoman moniin asioihin fyysisestä terveydestä pelien ominaisuuksiin ja peliteollisuuden eettisiin kysymyksiin.

Valmiuksia pelikulttuurien tällaiseen käsittelyyn ei rakenneta pelkästään mekaanisesti rajoja asettamalla. Ei ole yhdentekevää nähdäänkö lapsi tai nuori pelien suhteen aktiivisena ja kriittisenä toimijana vai passiivisena kuluttajana. Vaikka nuori pelaaja laajentaa pelisivistystään monella tavalla, esimerkiksi kaverien kanssa puhumalla, lukemalla, pelaamalla ja videoita katsomalla, voivat vanhemman kanssa käydyt keskustelut tarjota valtavasti erilaisia näkökulmia ja ajattelemisen aihetta. Ei tarvitse olla pelaamisen asiantuntija voidakseen kysyä aiheesta hyviä kysymyksiä.

Myös rajoittamista voi tehdä monella tavalla. Rajojen perustelu ja niistä neuvottelu ei ole vanhemman lepsuutta, vaan kasvatusta kriittiseen ajatteluun ja pelaamisen pohdintaan. Samalla on hyvä muistaa, että pelaamiseen on paljon muitakin tulokulmia kuin huolet ja haitat, esimerkiksi pelien sisällöt, pelaajan mieltymykset tai vaikkapa vanhemman pelihistoria.

Pelikasvatukseen ei ole yhtä oikeaa tapaa. Pelaaminen on huikean monimuotoinen ilmiö, jokainen kasvattaja ja kasvatettava on erilainen ja kasvatuksen tavoitteetkin vaihtelevat tilanteesta riippuen, ja rajojen asettaminen on hyvä ja usein tarpeellinenkin kasvatusvalinta. Jos haluamme kasvattaa fiksuja, hyvinvoivia pelaajia, pelikasvatuksen täytyy kuitenkin olla paljon muutakin.

Kansallista Peliviikkoa vietetään 5.-11.2018. Peliviikolla järjestetään satoja tapahtumia eri puolilla Suomea ja muissa pohjoismaissa, palkitaan Vuoden pelikasvattaja sekä tutustutaan monipuolisesti pelikulttuuriin luentojen ja työpajojen muodossa.