Paras versio itsestä: Hyvinvointipuheella kohti ideaaliminää

Media on täynnä hyvinvointiin ja kunnon kohottamiseen tähtääviä sisältöjä. Kiinnostuin treenaamiseen ja terveellisiin elämäntapoihin keskittyvistä fitnessblogeista keväällä 2016, kun aloin tehdä pro gradu –tutkielmaani. Minua kiinnosti etenkin se, miten suorituskeskeiseltä blogien välittämä ihmiskuva ensi näkemältä vaikutti. Kun aloin tutkia ilmiötä tarkemmin, kävi ilmi, että blogiaineistoni oli monisyisempi kuin olin osannut odottaa.

Fitnessblogit tarjoavat lukijoilleen kipeästi kaivattuja elämäntapaneuvoja. Blogeja yhdistääkin pyrkimys kohti parasta mahdollista elämää. Sitä kohti pyrkiäkseen ihmisen on tehtävä valintoja siitä, millainen ihminen hän haluaa olla, millaista ideaalia hän tavoittelee. Ideaaliminä on paras kuviteltavissa oleva versio itsestä, jota tavoitellaan etsimällä, kokeilemalla ja soveltamalla tietoa omaan ruumiiseen, elämäntapoihin ja liikuntatottumuksiin. Ideaali kuitenkin pakenee aina tavoittelijaansa, kun elämä viekin odottamattomiin suuntiin ja saavutettujen tavoitteiden tilalle syntyy uusia.

Erilaisia näkemyksiä hyvästä elämästä

Tarkoituksenani on ollut selvittää, millainen on fitnessblogeissa rakentuva, tulevaisuuteen sijoittuva ideaaliminä. Hahmottelin sitä purkamalla blogeissa esiintyviä erilaisia puhetapoja, joilla perustellaan kirjoittajien näkemyksiä ja puhutellaan blogien lukijoita. Löysin aineistosta neljä erilaista hallitsevaa puhetapaa, jotka kaikki rakentavat ideaaliminää hieman erilaisiksi:

Suorituspuheessa ideaaliksi muotoutuu ankara suorittaja ja itsensä haastaja, joka ei jää lepäämään paikalleen, vaan suuntaa aina eteenpäin kohti uusia haasteita. Kokemuspuheessa korostuu itseään kuunteleva yksilö, joka kustomoi omat elämäntapansa juuri itselleen sopiviksi yrityksen ja erehdyksen kautta. Tiedepuheessa ideaaliksi muotoutuu liikunta- ja ravitsemustieteen syy-seuraussuhteisiin luottava rationalisti, joka on aina valmis omaksumaan uutta tietoa ja soveltamaan sitä omaan elämäänsä. Näiden kolmen puhetavan välimaastoon sijoittuu tasapainopuhe, jossa ideaali on erilaisten elämäntapojen, suorittamisen, kokemustiedon ja tieteellisen tiedon välillä tasapainotteleva kultaisen keskitien ideaaliminä.

Tasapainon korostaminen oli aineistoni hallitsevin puhetapa. Erilaisten keskenään kilpailevien elämäntapaohjeiden vertaileminen, valitseminen ja noudattaminen ovat tasapainopuheessa tärkeimpiä elämäntaitoja. Tasapainoa korostava yksilö kykenee tavallaan vaihtelemaan identiteettiään tarpeen mukaan tiukasta suorittajasta leppoisaksi itsensä hemmottelijaksi, jolla terveelliset elämäntavat pysyvät kuitenkin koko ajan takaraivossa ja rasvaprosentti kurissa. Puhetavan mukaan hyvinvointi muodostuu yksilön itse tekemistä valinnoista.

Mikä fitnesselämäntavassa houkuttaa?

Yritin löytää syitä fitnesselämäntavan noudattamiselle eli sille, miksi huippuunsa optimoidut treenit ja proteiinipirtelöt houkuttelevat tavallisia kuntoilijoita ja miksi niin monet pyrkivät kohti terveellisempiä elämäntapoja ja kiinteämpää ruumista. Syyt liittyvät osittain siihen, minkä muotoisia, näköisiä ja rasvaprosenttisia ruumiita yhteiskunnassa arvostetaan sekä siihen, minkälaisia ominaisuuksia ihmisiin liitetään heidän ruumiinmuotonsa perusteella. Käsitykset siitä, millaiset ruumiit ovat hyviä ja esimerkillisiä ovat muotoutuneet kulttuurisessa ja historiallisessa kontekstissa.

Fitnessblogit tarjoavat neuvoja ja rohkaisua itsekurin säilyttämiseen elämässä. Terveen lihaksikas ja rasvaton ruumis nähdään usein osoituksena kurinalaisuudesta, päättäväisyydestä ja turhanpäiväisten himojen välttelemisestä. Nämä kaikki ominaisuudet ovat nykykulttuurissa haluttua kauppatavaraa. Esimerkiksi Suomessa tehdyssä tutkimuksessa on havaittu, että ylipainolla on kielteisiä vaikutuksia ihmisen palkkatasoon ja työelämässä menestymiseen. Kuvaavaa on, että ongelman ratkaisuksi on esitetty ylipainoisten laihduttamista, eikä esimerkiksi syrjinnän poistamista tai lihavuuteen liittyvien ennakkoluulojen purkamista. On kuitenkin ilmiselvää, ettei kiinteä ruumis välttämättä takaa hyvinä pidettyjä luonteenpiirteitä, aivan kuten lihavuus ei automaattisesti tarkoita laiskuutta.

Hyvinvointipuheen kääntöpuoli

Yltäkylläisyyden keskellä eläville ihmisille houkutusten välttelemisestä on tullut arvostettu taito, jonka katsotaan kielivän itsekurista ja elämänhallinnasta. Tämä on yksi niistä monista syistä, jotka tekevät terveellisten elämäntapojen valinnan houkuttelevaksi. Ideaaliminän esiin tuominen voi auttaa sanoittamaan kulttuurissa rakentuvien ja mediassa esiintyvien ulkonäköä ja fyysistä aktiivisuutta koskevien vaatimusten luomaa riittämättömyyden tunnetta. Siksi on tärkeää tiedostaa, miksi sosiaalinen media ja lehtien sivut täyttyvät treeniselfieistä, smoothiekulhoista ja liikkumaan patistelevista mietelauseista.

Treenaamisesta, terveydestä ja elämäntavoista käytävällä julkisella keskustelulla on vaikutuksia siihen, miten puhumme kuntosalikäynneistämme, ruokavalioistamme, tulevaisuuden tavoitteistamme ja omasta ruumiistamme. Fitnessblogien tekstit välittävät loputtoman optimistista kuvaa yksilön mahdollisuuksista, ja rakentavat varsin yksilökeskeistä maailmankuvaa. Optimismin kääntöpuolena on kuitenkin aina se, että elämän epäonnistumiset alkavat vaikuttaa yksilön omalta syyltä, eikä esimerkiksi yhteiskunnan eriarvoistavia rakenteita osata ottaa huomioon yksilöllistyneessä kulttuurissa. Hyvinvoinnista voi huomaamatta tulla loputonta suorittamista, jossa jokainen on omillaan.

Kirjoittaja valmistuu kesällä 2018 yhteiskuntatieteiden maisteriksi mediakulttuurin maisteriohjelmasta Tampereen yliopistosta. Pro gradu -tutkielma  ”PARAS VERSIO ITSESTÄ” Ideaaliminän rakentuminen fitnessblogien diskursseissa on luettavissa täällä.