Paitsi jäämisen pelko voimistuu somessa – kuinka selättää FOMO?
8.2.2018
Puheenvuoro
Yritä kuvitella tilanne, jossa tiedät aika tarkalleen, missä ystäväsi ja läheisesi milloinkin ovat, mitä he tekevät ja keiden kanssa. Saatat jopa tietää tarkalleen, mistä he puhuvat, vaikket itse olisi keskustelussa osallisena.
Anna Jaakonaho
Viestinnän opiskelija
Mediakasvatusseuran harjoittelija syksyllä 2017
Parhaimmillaan – tai pahimmillaan – aktiivisten somen käyttäjien elämä on tällaista joka päivä, jopa vuorokaudenajasta riippumatta. Tilanne kuvaa arvatenkin erityisesti nuorten elämää. Paitsi jäämisen pelko herää helposti silloin, kun kaverien tietää tekevän jotain yhdessä, vaikkei itse ole mukana. Lyhenne ”FOMO” juontaa juurensa ”fear of missing out”-nimisestä ilmiöstä.
FOMO puhututti myös Mediakasvatusseuran loppuvuodesta järjestetyssä Digihyvinvointia näkyvissä! -seminaarissa, jossa ilmiötä sivuttiin psykologian tohtori Mona Moisalan puheenvuorossa. Tutkijoiden mukaan runsas somen käyttö liittyy olennaisesti FOMO-ilmiöön – nuoret ikään kuin päivystävät somekanavissa toivoen, etteivät silloin jää mistään tärkeästä paitsi.
Keskusteluryhmissä osallistujien ja viestien määrä helposti paisuu
Voin lukea itseni aktiivisten somen käyttäjien porukkaan. Varsinkin viestinnän opiskelijoiden keskuudessa aktiivinen läsnäolo useissa eri viestintäkanavissa on yleistä ja jopa suositeltua.
Olen osallisena kymmenissä keskusteluryhmissä chattipalvelu Whtasappissa, Facebookissa ja Snapchatissa ja voin todella sanoa, että FOMO on elämässäni läsnä. Somen keskusteluryhmät saattavat paisua suuriksi ja olla hyvinkin aktiivisia, etenkin jos ryhmä on perustettu yleiseen höpöttelyyn ilman erityistä agendaa.
”Tärkeiden asioiden ei toivoisi menevän itseltä ohitse, vaikka puhelimen hiljentäisikin yön ajaksi.”
Yhdeksi ratkaisuksi FOMO:n ehkäisemiseen on esitetty hiljaisuusaikojen sopimista ryhmän jäsenten kesken. Tavallisin käytäntö lienee iltahiljaisuus, jonka jälkeen keskustelun tulisi tauottua iltarauhan takaamiseksi. Tärkeiden asioiden ei toivoisi menevän itseltä ohitse, vaikka puhelimen hiljentäisikin yön ajaksi.
Olen kokeillut käytäntöä joissain hieman virallisemmissa työ- tai opintoasioihin keskittyvissä ryhmissä ja se on toiminut näissä hyvin. Vaikka mieleen putkahtavan, akuutilta tuntuvan asian haluaisi heti suoltaa keskusteluryhmään, se tuskin etenee enää myöhään illalla. Avuksi voi ottaa oman to-do listan tai vaikka asuntoon ripoteltavat muistilaput. Aamulla on muutenkin hyvä arvioida uusin silmin omia yöllisiä pohdintojaan – onko tämä asia, joka edes kannattaa sanoa koko ryhmälle?
Pelkästään kaverillisissa, höpöttelyyn tarkoitetuissa ryhmissä iltahiljaisuuksista voi kuitenkin olla vaikea sopia, sillä eihän kaveria voi pyytää olemaan juttelematta toisten kanssa, vaikka itseä ei huvittaisikaan puhua. Jotkut nauttivat interaktiivisemmasta olemisesta kuin toiset. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettei asiaa kannattaisi ottaa rehellisesti puheeksi. Ilmiö on omassa tuttavapiirissä todennäköisesti yleisempi, kuin miltä päällepäin näyttää. Pelosta puhuminen voi auttaa ryhmää löytämään yhteisen sävelen ja ottamaan sen erilaiset osanottajat paremmin huomioon.
Onko FOMO samaa somessa?
Jotkut tekevät edelleen erottelun ”todellisen maailman” ja somen ”virtuaalimaailmojen” välille. Tällöin somen käyttö saatetaan erottaa ”todellisista kohtaamisista” ja esimerkiksi FOMO-ilmiön vähätteleminen on helpompaa. Tällainen kahtiajako on kuitenkin vanhanaikainen, eikä auta ilmiön käsittelemisessä. Tunteista ja peloista puhuminen yhdessä nuoren kanssa sekä avoimuuteen rohkaiseminen myös nuorten omissa yhteisöissä on varmasti parempi tie.
Ruudun takana tilannetta seuraava ei kuitenkaan saa koko kuvaa tapahtumista. Somessa on helppo tuoda esiin vain ne asiat, jotka haluaa tuoda näkyviksi. Siksi esimerkiksi somepostaus voi antaa kaverien viettämistä hetkistä todellista hauskemman tai jännittävämmän kuvan. Silti myös somen kautta syntynyt FOMO on todellinen tunne, jonka vähättely tuntuu hassulta. Jos minulta kysytään, sillä ei ole väliä, mistä FOMO saa alkunsa.
Ratkaisu FOMO:n selättämiseen ei välttämättä löydy somen käytön vähentämisestä – joillekin nuorille somepaastot tuntuvat vain lisäävän ulkopuolisuuden pelkoa. Vaikka kokemusasiantuntijuuteen ei tulisi liikaa nojata, uskallan kokemukseni nojalla todeta, että avoimuus, kuunteleminen ja yhdessä pohtiminen ovat auttaneet FOMO:sta kärsivää ystäväpiiriäni tunteen selättämisessä. FOMO:n käsittelyssä voi auttaa ihan jo sen muistaminen, ettei kukaan voi olla monessa paikassa läsnä samanaikaisesti, ei aina edes virtuaalisesti. Myös somessa kannattaa olla itselleen armollinen – ihan niin kuin elämässä yleensäkin.
