TEHTÄVÄ 1

Löydä oma tapasi vaikuttaa!

Suomessa on toimivat ja läpinäkyvät rakenteet osallistua demokraattiseen päätöksentekoon. Jokainen asukas on tervetullut vaikuttamaan itselleen tärkeisiin asioihin. Tärkeintä on löytää itselle sopiva ja mieluisa vaikuttamisen ja osallistumisen kanava.


4 syytä, miksi nuorten kannattaa vaikuttaa:

  • Nuoret tietävät parhaiten nuoria koskevista asioista. 
  • Nuoria on maailmassa todella paljon, joten yhdessä nuorilla on valtaa vaikuttaa!
  • Myös tekemättä jättäminen on vaikuttamista – mutta vain toimimalla voit muuttaa asioita! Opit vaikuttamista parhaiten kokeilemalla! 
  • Vaikuttaminen vahvistaa, vaikka se ei aina olekaan helppoa. Käytä oikeuksiasi ja vaikuta itsesi sekä muiden puolesta!

Tekstin lähde: Tutustu nuoriin vaikuttajiin. Taksvärkki.

Vaikuttamisen ulottuvuudet

Lämmittelyharjoitus

Vaikuttaa voi monella eri tavalla, eikä teon tarvitse olla edes iso. Jo omilla elämän valinnoilla voit vaikuttaa asioihin tai vaikkapa sillä, että toimii hyvänä esimerkkinä.

Millaisilla keinoilla sinä voisit vaikuttaa ja muuttaa asioita haluamaasi suuntaan esimerkiksi oppilaitoksessasi? Entäpä lähiympäristössäsi tai Suomessa? Ehkäpä keksit itsellesi mieluisia vaikuttamistapoja, joilla voi olla jopa globaaleja vaikutuksia?

Mieti vaikuttamista neljässä eri ulottuvuudessa ja luo oma Vaikuttamisen ulottuvuudet -kuviosi. Kokeile keksiä jokaiseen ulottuvuuteen jokin itsellesi mieluisa vaikuttamistapa tai -teko. Voit käyttää alla olevaa kuvaa apunasi tai luoda vastaavanlaisen kuvan itse (esimerkiksi Canva-, PowerPoint- tai Google Slides -ohjelmalla). Voit myös tehdä tehtävän kynän ja paperin avulla.

Ideoita erilaisista vaikuttamistavoista, joita voit esimerkiksi Vaikuttamisen ulottuvuudet -kuvioosi kirjoittaa:

  • tiedon jakaminen
  • sosiaalinen media
  • oman elämän valinnat
  • taide
  • mielipiteen esittäminen mediassa
  • vapaaehtoistyö
  • tapahtuman järjestäminen
  • lobbaaminen
  • esimerkkinä toimiminen

Keksitkö itse lisää?

Ohjeita Vaikuttamisen ulottuvuudet -kuvan käyttöön (alla)

Kuvaa klikkaamalla pääset kirjoittamaan kuvan ruudukoihin. Jos kuitenkin haluat tallentaa kirjoittamasi tekstin, tulee sinun ensiksi ladata kuva koneellesi. Avaa tämän jälkeen tiedosto koneellasi ja kirjoita kuvaan haluamasi asiat. Tallenna lopuksi tiedosto.

Voit ladata kuvasta vuorovaikutteisen (eli versio, johon pystyt kirjoittamaan) tai tulostettavan version. Kuvan tekstivastine löytyy kuvan ja latauspainikkeiden alta.

Kuvan tekstivastine:

Vaikuttamisen ulottuvuudet

  • Koulussasi/kotonasi
  • Suomessa
  • Kaupungissasi
  • Globaalisti

Suunnittele oma vaikuttamistekosi

Itsenäinen tuottamistehtävä

Tutustu ensiksi oheiseen Mediakasvatusseuran Löydä voimasi vaikuttaa -materiaaliin (aukeaa uuteen välilehteen):

Löydä voimasi vaikuttaa!

Suunnittele jokin pieni vaikuttamisteko, jonka voisit toteuttaa (yksin tai yhdessä jonkun kanssa) mediaa hyödyntäen.

Tee lyhyt suunnitelma vaikuttamisteostasi. Suunnitelmasta tulisi löytyä vastaukset ainakin seuraaviin asioihin:

  • Minkä viestin haluat välittää/minkä muutoksen haluat saada aikaan? Miksi?
  • Kenelle viesti on suunnattu?
  • Mitä mediakanavaa hyödynnät ja miksi?
  • Tarvitsetko muiden tukea/apua?
  • Mitä vaikuttamisen keinoja käytät? Kuinka vakuutat/perustelet asiaasi?
  • Keihin kaikkiin ajamasi muutos vaikuttaisi? Vain sinuun vai myös opiskelijatovereihisi, naapureihisi, perheenjäseniisi vai jopa kaikkiin asuinpaikkakuntasi asukkaisiin tai Suomen nuoriin?

Sopikaa opettajan/ohjaajan kanssa suunnitelman palautuksesta.

Materiaali on tuotettu Mediakasvatusseuran Monilukutaitoa vahvistamassa -hankkeessa, joka on rahoitettu Opetushallituksen Lukuliike-ohjelmasta.

© Copyright - Mediakasvatusseura ry - Toimintaa tukee opetus- ja kulttuuriministeriö. Powered by jannelahtela.fi