Valokuva kertoo läsnäolosta ja hautajaisissa saa ottaa selfien
Kuva on arjessamme nyt ehkä suuremmassa roolissa kuin koskaan: otamme valokuvia ja katsomme valokuvia enemmän kuin kertaakaan aikaisemmin ihmiskunnan historiassa. Parin vuoden takaisen arvion mukaan maailmassa otetaan vuosittain noin 1,2 triljoonaa kuvaa. Se on aivan käsittämätön määrä, lähes kirjaimellisesti. Triljoonassa on 18 nollaa. Sellaista lukua on hankala hahmottaa.
Kuvaamme koko ajan ja kaikkialla: kotona, koulussa, töissä, omaksi iloksemme, muistiinpanojen omaisesti ja toisille jaettaviksi. Valtaosa kuvista on arkipäiväistä höttöä: ohimennen napattu hassun näköisestä pilvestä, Whatsappiin laitettu kuva omasta sijainnista.
”Kuvaaminen on osa meidän vuorovaikutusta. Se on tiiviisti osa jokaista hetkeä. Aina ei ole edes hedelmällistä yrittää erottaa kuvallista maailmaa ja muuta elämää”, summaa valokuvaan perehtynyt tutkija Kaisu Hynnä-Granberg Turun yliopistosta.
Samaan aikaan kun kuvaaminen on arkipäiväistynyt ja yleistynyt, on kuvien ja visuaalisuuden merkitys kulttuurissamme kasvanut. Nuorten suosimat sosiaalisen median palvelut, kuten Instagram ja Snapchat, perustuvat ensisijaisesti valokuviin. Kuvilla kerrotaan, missä ollaan, mitä tehdään ja keiden kanssa. Niillä jaetaan omia ajatuksia ja rakennetaan omaa identiteettiä.
“Nuorilla valokuva ja erityisesti selfie on vahvasti keino reflektoida itselle ja muille omia ajatuksia, mikä itselle 80-luvun lopulla syntyneenä tuntuu helposti vähän vieraalta. Meille vanhemmille kuvien ottaminen on henkilökohtaisempi ja tiettyyn hetkeen varattu”, Hynnä-Granberg sanoo.
Selfien ottaminen ei ole itsekeskeistä
Näkökulma-artikkeli kuuluu Mediakasvatusseuran Digivoimaa-koulutuksen verkkomateriaaleihin ja se on tuotettu osana samannimistä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen rahoittamaa (ESR) hanketta.
Artikkelin on kirjoittanut Anna Takala. Tekstiä varten on haastateltu Journalistiliiton viestintälainsäädäntöön perehtynyttä lakimiestä Tytti Orasta.
Kieltämättä aikuisesta nuorten tapa käyttää kameraa voi tuntua hassulta. Puhelimen etukameran edessä muikisteleville teineille on helppo hymähdellä ja ajatus nuoresta lähettämässä kuvaa kämmenestään kaverilleen tuntuu lähinnä oudolta. Lopulta kyse on kuitenkin meille kaikille tutusta tarpeesta olla läsnä ja välittää omaa läsnäoloa. Teinin ottama selfie ei juuri eroa siitä, kun keski-ikäinen kuvaa takarivistä pätkän Lauri Tähkän keikkaa ja julkaisee videon Facebookissa.
Nimenomaan selfiet tuntuvat herättävän paljon keskustelua, närkästystäkin. Kun uusi eduskunta aloitti kautensa keväällä 2019 nousi vihreiden kansanedustajien Emma Karin ja Maria Ohisalon selfiestä pienimuotoinen kohu Twitterissä. Kohu tosin päätyi siihen, että paheksuttiin selfien paheksujia, joita lopulta oli keskustelussa mukana aika vähän.
Eduskunnassa otettu selfie ja siitä käyty keskustelu muistutti siitä, että selfieen liittyvää sosiaalista normistoa haetaan edelleen. Olemme tottuneita siihen, että julkkiksen kanssa tai hienon maiseman äärellä saa – tai melkeinpä voisi sanoa, että kuuluu – ottaa selfie, mutta on monia asiayhteyksiä, joissa rajanvetoa kuvaamisen ja erityisesti selfien sopivuudesta käydään edelleen. Onko hautajaisissa ok ottaa selfie? Entä Auswitchin keskitysleirin porteilla?
Selfiehin liittyvä närkästys kumpuaa usein ajatuksesta, että selfiet olisivat jotenkin itsekeskeisiä. On kuitenkin hyvä muistaa, ettei selfie automaattisesti tarkoita itsekeskeisyyttä vaan se viestii ennemminkin läsnäolosta, jonka symboliksi juuri valokuva on muodostunut. Jos teini haluaa ottaa hautajaisissa selfien, ei se tarkoita, että teini välttämättä haluaisi viestittää, että katsokaa, kuinka hyvä tyyppi mä oon. Ennemminkin kyse voi olla tarpeesta kertoa, että on läsnä tässä hetkessä kaikkien siihen liittyvine tunteineen.
“Selfieihin liittyy usein oletus, että ne olisivat narsistista tai itsekeskeistä. Itse haluan kyseenalaistaa tällaista ajattelua. Miksi se on se kuva, jonka nähdään edustavan itsekeskeisyyttä? Miksei sitä nähdä itsekeskeisyytenä, jos haluaa sanomalehden kommenttipalstalla tai Twitterissä tekstuaalisesti ilmaista itseään?”, Hynnä-Granberg pohtii.
Kuvaaminen vaikuttaa ajatteluumme
Kuvien kohdalla puhutaan paljon jakamisesta. Tässäkin artikkelissa on viitattu siihen, kuinka kuvilla halutaan viestiä omasta läsnäolosta. Vaikka valokuvat ja videot ovatkin tärkeä osa nuorten keskinäistä viestittelyä, on syytä muistaa, että vain pieni osa valokuvista päätyy jakoon ja vielä pienempi osa julkiseen sosiaaliseen mediaan.
”Kun puhutaan valokuvaamisesta, se ei ole vain se, mitä somessa näkyy. Kuvia otetaan paljon omaksi iloksi ja kavereiden ja kumppaneiden kanssa jaettavaksi. Valtaosa kuvista on arkista, ei jaettavaksi tarkoitettua materiaalia”, Hynnä-Granberg sanoo.
Kun kuvaamisen mahdollisuus on jatkuvasti läsnä, vaikuttaa se väkisinkin siihen, miten tarkkailemme ympäristöämme. Aiemmin ruuan äärellä saatettiin hiljentyä ruokarukoukseen, nyt kaivetaan puhelimet esiin ja otetaan valokuvat annoksesta. Joskus sitä saattaa jopa ensimmäisenä pohtia ruoan kuvauskelpoisuutta ja vasta sitten siirtyä miettimään, miltä se mahtaa maistua.
”Valokuva voi olla koko ajan mielessä ajatuksen omaisena potentiaalina. Se voi ohjata tekemistä ja laittaa miettimään tilanteita, joista saa hyvän kuvan. Suhde on kuitenkin aina kaksisuuntainen. Ei se mene vain niin, että kuva ja media vaikuttaisi meihin. Myös me ollaan luomassa kuvaamisen kulttuureita niillä kuvilla, joita me otetaan”, Hynnä sanoo.
Tähän kuvaamisen kulttuuriin voi kuulua myös se hautajaisissa äärellä otettu selfie.
Instagram on Meriam Trabelsille hauskanpitoa ja vaikuttamisen väline
Meriam Trabelsi käyttää Instagramia sekä aktivismiin että oman elämänsä jakamiseen. Hän ylläpitää yhdessä Caroline Suinnerin kanssa perustamansa, intersektionaalisuutta edistävän Pehmee-kollektiviin Instagram-tiliä sekä päivittää aktiivisesti myös omaa tiliään.
“Instagram on mulle jännä paikka, minne olen pystynyt luomaan oman maailman sen jälkeen, kun hiffasin, ettei mun tarvitse seurata tilejä, jotka saa aikaan huonoa fiilistä. Instagram on mulle paikka, josta inspiroidun ja josta saan turvaa”, Trabelsi sanoo.
Tilit, jotka saivat Trabelsissa aikaan huonoa fiilistä, olivat hänen mukaansa naistenlehtien ja “perinteisten influenssereiden (vaikuttajien)” tilejä, joissa näkyi lähinnä vain tietyn tyyppistä, keskenään hyvin samankaltaista sisältöä. Hänestä on tärkeää, että Instagramissa otetaan myös kantaa ja näytetään erilaisia ihmisiä. Pehmee-kollektiivin tilillä esimerkiksi näkyy erilaisia kehoja alusvaatteisillaan tai poseeraamassa flirttailevasti kameralle.
“Mun mielestä on luonnollista, että Instagramissa halutaan näyttää positiivisia asioita, mutta on tärkeää, että se on tasapainossa oikean elämän kanssa. Sisältö ei saa muodostua liian kiiltokuvamaiseksi”, Trabelsi pohtii.
Trabelsin oma Instagram-tili on henkilökohtaisia asioita varten. Siellä hän jakaa kuvia arjestaan ja elämästään. Myös Trabelsin omalla tilillä aktivismi on läsnä, ei tosin suorasti.
“Jo pelkästään se, että julkaisen lihavana ruskeana ihmisenä kuvia itsestäni, on aktivismia, mutta omalla tililläni en pääsäntöisesti tee aktivistityötä”, Trabelsi summaa.
Trabelsi kertoo julkaisevansa kuvia, jotka tuntuvat hänestä hyvältä – juuri muita rajoituksia kuvien julkaisulle ei ole. Hänellä on 7-vuotias tytär, josta hän julkaisee myös kuvia aina silloin tällöin. Tyttären kuvien kohdalla hän miettii julkaisua tarkkaan.
“Toisista ihmisistä kuvien julkaisemisen kohdalla pitää olla äärimmäisen kunnioittava. Haluan kunnioittaa tyttäreni yksityisyyttä ja kysyn yleensä häneltä, saako kuvan julkaista.”
Omien kuviensa kohdalla Trabelsi miettii joskus sukulaisten – ja aina välillä myös yhteiskunnan – reaktiota.
“Jos julkaisen kuvaa, jossa on vähän vaatetta tai joka on provosoiva, ajatukset menee helposti siihen, että mitä sukulaiset mahtavat ajatella. Muuten mulla ei ole kuvien julkaisemisen suhteen hirveästi rajoja. Jos kuvan julkaiseminen tuntuu epämukavalta, pyrin miettimään, mikä taustalla on: miksi en halua julkaista jotain kuvaa. Mietin, johtuuko siitä, että yhteiskunta ei halua nähdä kuvia ruskeista tai lihavista ihmisistä, vai liittyykö se siihen, etten oikeastikaan halua jakaa kuvaa”, Trabelsi kertoo.
Instagramin tarinoissa Trabelsi sanoo julkaisevansa kuvia ja videoita matalalla kynnyksellä ja sen enempää suunnittelematta. Instagramin fiidissä, eli uutisvirrassa julkaistavia kuvia hän suunnittelee ja miettii tarkemmin. Usein kuvat tulevat luonnostaan, mukavista tilanteista perheen tai ystävien kanssa, mutta välillä myös tilanteet suunnitellaan kuvien ehdoilla.
“Jos kuva liittyy vain minuun itseeni, saatan miettiä, että tästä tulisi hyvä, kannattaa mennä tonne tai tehdä näin. Sellaisissa tilanteissa joutuu miettimään tilannetta kuvan näkökulmasta enemmän.”
Mitä laki sanoo valokuvaamisesta ja valokuvan julkaisemisesta?
Kuvan ottaminen ja kuvan julkaiseminen ovat kaksi eri asiaa, mikä on syytä pitää mielessä, kun tarkastellaan kuvien ottamista ja julkaisemista koskevaa lainsäädäntöä.
Lähtökohtaisesti julkisella paikalla saa kuvata vapaasti. Julkisella paikalla tarkoitetaan paikkaa, jonne yleisöllä on vapaa pääsy. Julkisia paikkoja ovat muun muassa kauppakeskukset ja joukkoliikennevälineet, jopa sairaalan avoin kahvilatila on julkista tilaa. Myös koulut ja nuorisotilat katsotaan pääosin julkisiksi tiloiksi. Julkisella paikalla kuvaamisessa ei ole ikärajoja, eli lapsia saa kuvata julkisella paikalla siinä missä aikuisiakin.
Kotirauhan piiriin kuuluvilla alueilla, kuten kodeissa, pientalojen pihoilla ja pukuhuoneessa ei saa ottaa henkilöstä valokuvia ilman tämän lupaa.
Kouluissa ja nuorisotaloilla voidaan sopia esimerkiksi järjestyssäännöillä kuvaamisen rajoittamisesta. Säännöistä olisi aina hyvä keskustella yhdessä nuorten kanssa.
Kuvien julkaisusta puolestaan säädetään rikoslaissa. Kuvien julkaisussa on aina otettava huomioon kuvien sisältö. Yksinkertaistettu versio kuvien julkaisusta menee niin, että jos kuvassa näkyy jotain sellaista, joka loukkaa henkilön yksityisyyttä tai kunniaa, kuvaa ei saa julkaista.
Kunnianloukkaus voi olla kyseessä esimerkiksi silloin jos henkilö on kuvassa vahvasti päihtynyt tai hänestä esitetään valheellista tietoa. Kunnian loukkauksesta voi olla kyse silloinkin, jos kuvan lähettää tai näyttää vain yhdelle ihmiselle.
Yksityisyyden suojaa loukataan esimerkiksi silloin, jos kuvassa tai videolla paljastetaan henkilöstä arkaluonteisia asioita, kuten esimerkiksi lastensuojelun piiriin kuuluminen tai terveystietoja. Vanhemmilla ei ole oikeutta julkaista tällaisia tietoja paljastavia kuvia lapsistaan.
Lasten ja nuorten kohdalla ei ole rikoslaissa poikkeusta, mitä tulee kuvien julkaisemiseen. Usein kuitenkin lasten ja nuorten kuvaamisen ja kuvien julkaisemisen kanssa ollaan tarkkoja eikä kuvia julkaista ilman lupaa. Rikosoikeudellinen vastuu alkaa 15 vuoden iässä, tämän jälkeen nuori voi siis itse saada syytteen kunnianloukkauksesta tai yksityisyyden suojaa rikkovan kuvan tai videon julkaisemisesta.
Summa summarum, eli lyhyet käytännön ohjeet:
- Jos julkisella paikalla ottaa henkilöstä kuvan, jossa tämä on tunnistettavissa, mutta jossa ei ole mitään sellaista, joka loukkaisi henkilön yksityisyyttä tai kunniaa, kuvan saa julkaista ilman kyseisen henkilön lupaa.
- Jos on pienen pienikin epäilys siitä, että kuva saattaisi loukata toisen yksityisyyttä tai kunniaa, jätä kuva mieluusti ottamatta tai älä ainakaan lähetä sitä kenellekään.
- Luvan kysyminen on kohteliasta ja silloin voi olla varma siitä, että kuvan julkaisu on myös toiselle osapuolelle ok. Kysymättä ei voi tietää, minkä toinen kokee loukkaavaksi.
Lue lisää:
Yksinkertaisesti ja selkeästi havainnollistettuna, kuvaamista ja kuvan julkaisua koskevan lainsäädännön perusteet
Opas lasten haastattelijoille ja kuvaajille
Journalistiliiton, Lastensuojelun keskusliiton ja Aikakausmedian oppaassa annetaan neuvoja lasten haastattelemiseen ja kuvaamiseen
Luuletko tietäväsi, mitä saa kuvata ja mitä julkaista? Testaa tietosi 10 kiperällä kysymyksellä
Yle uutisten testissä voi kokeilla, kuinka hyvin tuntee kuvaamiseen ja kuvien julkaisemiseen liittyvää lainsäädäntöä
Partiolaisten vinkit siihen, miten GDPR kannattaa huomioida järjestössä valokuvia otettaessa.