Mediakasvatus kukoistaa, kun sitä tehdään yhteistyössä

Sallan kirjastorakennus muistuttaa ulkoasultaan avointa kirjaa ja se kätkee sisälleen erilaisia toimintatiloja. Kirjastossa vierailee päivittäin noin 80 asiakasta, joista 20–30 on lapsia ja nuoria. He suosivat kirjaston mediatilaa.

– Lapset ja nuoret pelaavat kirjastossa konsolipelejä, viettävät aikaa tietokoneilla ja käyttävät virtuaalilaseja, kertoo Sallan kirjaston kirjastovirkailija Suvi Seppälä.

Seppälä osallistui Mediakasvatusseuran Media Coach -koulutukseen saadakseen uusia ideoita kirjaston yhteistyöhön koulujen ja varhaiskasvatuksen toimijoiden kanssa. Täydennyskoulutus kiinnosti, vaikka Seppälä tekeekin jo paljon mediakasvatustyötä.

– Järjestämme kirjastossa erilaisia työpajoja, joissa käsitellään esimerkiksi virtuaalimaailmoja, pelejä, sarjakuvia, videoiden tuottamista ja editointia. Lisäksi järjestämme tietoiskuja valeuutisista ja mediakriittisyydestä. Olen itse vetänyt myös esimerkiksi tubettamiseen, digitaalisiin peleihin sekä koodaukseen liittyviä kerhoja, Seppälä luettelee.

Espoon kaupunginkirjastossa kirjastopedagogina työskentelevän Anna Pöyhösen mielestä tilanne on tyypillinen.

– Kirjastopuolella mediakasvatuksen toimijat ovat usein yksittäisiä intohimoisia ammattilaisia, jotka toteuttavat mediakasvatusta yksin. Näin kirjaston mediakasvatus ei ole tasalaatuista ja pitkäjänteisyys on sidottu yhden henkilön työsuhteen kestoon. Moni haluaisi tehdä enemmän, vaikuttavampaa ja ajankohtaisempaa työtä, mutta niukkojen resurssien kirjastoissa oman osaamisen ja pedagogisten kokonaisuuksien kehittämiseen on liian vähän aikaa tai koulutuksiin ei pääse, Pöyhönen kertoo.

Myös Seppälän kohdalla aika rajoitti osallistumista Media Coach -koulutukseen.

– Valitettavasti aikani ei riittänyt kuin ensimmäiseen koulutusmoduuliin. Ehdin silti onneksi vaihtaa ajatuksia koulutukseen osallistuneiden opettajien ja lastentarhanopettajien kanssa, Seppälä sanoo.

Kirjastojen rooli

Kirjastojen mediakasatustyön tueksi ei löydy yhteistä strategiaa tai ohjausdokumentteja. Anna Pöyhönen kokee, että alan sisällä ollaan kuitenkin yhtä mieltä kirjastojen mediakasvatustyön tavoitteista.

– Kirjastot haluavat kehittää ihmisten mediataitoja niissä konteksteissa, joissa he toimivat. Kirjastoalalla puhutaan paljon esimerkiksi mediaosallisuudesta, pelikasvatuksesta, tiedon luotettavuuden arvioinnista sekä vastuullisesta verkkokäyttäytymisestä. Lopullisena tavoitteena on mediaympäristöissä toimintakykyinen ja itseohjautuvasti hyvinvoiva aikuinen.

– Kirjaston tehtävä on ohjata ihmisiä käyttämään mediaa järkevästi, kriittisesti ja toimimaan vastuullisesti erilaisissa digiympäristöissä. Mediasta ei saa lietsoa negatiivisia mielikuvia, vaan kirjastojen tulisi jakaa myönteistä kuvaa mediankäytön mahdollisuuksista, Seppälä täydentää.

Nuorille suunnatun mediakasvatustyön kulmakivinä sekä Pöyhönen että Seppälä korostavat aikuisten läsnäoloa.

– Nuoret tarvitsevat aikuisten läsnäoloa, keskusteluja ja kannustavaa ohjausta. Mikään mediaympäristö tai sovellus ei ole toimintojen ja sosiaalisen dynamiikan ulottuvuuksiltaan yksiselitteinen. Jokainen kuitenkin haluaisi hallita sujuvasti kaikki tarvittavat ympäristöt, mutta kynnys liittyä tai osallistua voi olla korkea, jos ei usko oppivansa toiminnan sääntöjä, Pöyhönen kuvailee.

– Aikuisten pitäisi olla esimerkkinä lapsille ja nuorille ja käyttäytyä erilaisissa mediaympärisöissä hyvät tavat muistaen. Sallan kirjastossa lapsia ja nuoria kannustetaan ja innostetaan käyttämään mediaa. Samalla painotetaan ikärajojen sekä hyvien käytöstapojen merkitystä, Seppälä kertoo.

– Me kirjastossa pyrimme voimauttamaan nuoria vastuullisiksi ja taitaviksi toimijoiksi, jotka voivat osallistua itselleen olennaisissa ympäristöissä juuri heille merkityksellisillä tavoilla, Pöyhönen summaa.

Kirjastojen ja koulujen yhteistyö edistää monilukutaitoa

Parhaimmillaan kirjastojen ja koulujen välinen mediakasvatusyhteistyö on antoisaa. Erilaiset toimijat kohtaavat lapset ja nuoret eri lähtökohdista ja täydentävät toistensa osaamista. Ilman yhteistyökontakteja riskinä on se, että eri toimijat tekevät turhaa päällekkäistä työtä.

– Opettajien mahdollisuudet pysyä nuorten mediakulttuurin tahdissa ovat rajalliset, etenkin yläkoulussa, jossa kontaktiaika oppilaiden kanssa on viikossa harmillisen lyhyt. Samaan aikaan nuoret viettävät usein vapaa-aikaa kirjastossa ja läsnä oleva aikuinen oppii tuntemaan suositut pelit, sovellukset ja ilmiöt, Pöyhönen kertoo.

– Toisaalta kirjaston mahdollisuudet edistää nuorten mediataitoja ilman oppituntien läsnäolon ja osallistumisen velvoitetta on haastavaa. Yhdessä kirjasto ja koulu saavat nuoret pohtimaan mediaan liittyviä ilmiöitä ja taitoja laajemmin. Samalla nuoret tutustuvat kirjastoon mediasisältöjen ja toimijuuden paikkana, Pöyhönen jatkaa.

Opetussuunnitelmista tuttu monilukutaidon käsite on Pöyhösen mielestä edistänyt koulujen ja kirjastojen mediakasvatusyhteistyön toteutumista.

– Monilukutaidon edellyttämät autenttiset mediatilanteet ja -sisällöt kuuluvat vahvasti kirjastojen maailmaan, Pöyhönen iloitsee.

Espoon kirjastoissa kouluyhteistyöprojektit kytketään aina mahdollisimman hyvin opetussuunnitelmiin. Kirjastojen osaamista täydennetään opettajien osaamisella ja koulujen resurssit sen sijaan saavat tukea kirjaston henkilökunnalta, aineistoista, tiloista ja laitteista.

– Mediakasvatuksesta kannattaa puhua paljon sekä kirjaston sisällä että muiden nuorten kanssa toimivien organisaatioiden kanssa. Rajallisetkaan henkilöstö- ja laiteresurssit eivät estä mediakasvatuksellista toimintaa, jos pohditaan, mitä eniten kaivataan ja ketkä kaikki voisivat olla mukana työtä toteuttamassa, Pöyhönen muistuttaa.

Kirjastojen yksittäiset aktiiviset mediakasvattajat ovat kultakimpaleita, joita koulujen ei kannata unohtaa.

– Kokeilen mielelläni kaikenlaisia uusia projekteja, Suvi Seppänen Sallan kirjastosta toteaa ja hymyilee.