
Nuoret ja sananvapaus Euroopassa
Materiaalit on tuotettu Mediakasvatusseuran ja Viestintä ja kehitys -säätiön (Vikes) yhteisessä Nuoret ja sananvapaus Euroopassa -hankkeessa. Hankkeen tavoitteena on ollut tukea nuorten parissa toimivien kasvattajien tietämystä sananvapaudesta ihmisoikeutena. Lisäksi on haluttu tarjota kasvattajille mediakasvatuksen välineitä, joilla he voivat tukea nuorten ymmärrystä sananvapauden merkityksestä demokratiassa sekä nuorten vastuullista ja rakentavaa toimijuutta mediassa. Materiaaleja voi käyttää vapaasti opetuksessa ja nuorten kanssa työskennellessä. Syksyllä 2021 toteutunutta hanketta rahoitti Eurooppatiedotus.
Materiaali on käännetty myös ruotsin, englannin ja pohjoissaamen kielille.
Mitä sananvapaus on?
Sananvapauteen kuuluu oikeus ilmaista mielipiteensä sekä vastaanottaa ja levittää mielipiteitä ja tietoa. Sananvapauden nojalla viranomaisilla ei ole oikeutta ennakkosensuuriin: julkiseen keskusteluun, uutisiin, puheisiin tai kirjoituksiin ei kohdisteta ennakkotarkistusta, valvontaa tai karsintaa.
Sananvapauteen kuuluu myös kärjekkäiden ja jopa loukkaavien ilmaisujen esittäminen, mutta sananvapaus ei oikeuta syrjintään, toisen ihmisen kunnian loukkaamiseen tai väkivaltaan yllyttämiseen. Loukkaavan tai muuten vahingoittavan puheen rajoittaminen ei ole sananvapauden rajoittamista. Sananvapautta voidaan rajoittaa myös turvallisuuden ja terveyden suojaamiseksi sekä yksilöiden maineen ja oikeuksien turvaamiseksi.
Nuorten ajatuksia sananvapaudesta
Katso video ja tutustu nuorten ajatuksiin sananvapauden merkityksestä ja sen rajoista, sananvapauden toteutumisesta nuorten elämässä ja siitä, mitä jokainen voi tehdä sananvapauden edistämiseksi.
Sananvapauden tila Euroopassa
Tutustu eri Euroopan maiden sananvapaustilanteisiin painamalla oheisen kuvan plus-painikkeita. Alla olevista linkeistä voit ladata infograafista tulostusversion (A3-koossa) sekä infograafin tekstivastineen.

Nuorten vinkkilista turvallisempaan keskusteluun
Nuorten ajatusten ja kommenttien pohjalta kootun vinkkilistan avulla voit parantaa keskustelujen turvallisuutta ja avoimuutta.

Sananvapauden merkkipaalut Euroopassa
Tutustu sananvapauden historian eurooppalaisiin merkkipaaluihin sekä sananvapauden nykytilanteeseen ja tulevaisuuden näkymiin.

Materiaalin tuottaja:
Mediakasvatusseura / Riikka Kaukinen ja Marjukka Juhantila
Viestintä ja kehitys -säätiö / Susanna Koivistoinen ja Annika Belov
Grafiikat ja kuvitukset: Mediakasvatusseura / Marjukka Juhantila
Videon kuvaus ja editointi: Mediatuotanto Erik Sundström
Julkaisuvuosi: 2022


