Lapset osallisena mediassa

Julkaisu

Lapset ja nuoret ovat osa media-ammattilaisten työtä. Lapset ja nuoret ovat erilaisessa asemassa suhteessa aikuisiin ollessaan osa mediasisältöjä tai -tuotantoja. Mitkä asiat tulee ottaa huomioon elokuvatuotannossa, jos kuvausryhmässä on mukana lapsia? Tai mitä journalistin tulisi pohtia lapsia ja nuoria haastatellessaan?

Tuottaja:

Mediakasvatusseura ry. / Pauliina Grönholm

Julkaisuvuosi:

2014

Lapsilla ja nuorilla on oikeus saada näkökulmansa esiin mediassa. Tätä edellyttää jo YK:n lapsen oikeuksien sopimus. Mediakasvatusseuran kokoaman julkaisun tarkoituksena on tarjota media-alan opiskelijoille ja ammattilaisille perustiedot mediakasvatuksesta sekä käytännön esimerkkejä siitä, miten he voivat huomioida lasten ja nuorten näkökulman työssään.

Julkaisu on osa alan oppilaitoksiin suuntautunutta koulutuskiertuetta, jonka Mediakasvatusseura toteutti syksyllä 2014 yhdessä yhteistyökumppaneidensa kanssa. Kiertue ja materiaali on tuotettu opetus- ja kulttuuriministeriön tuella sekä yhteistyössä Pelastakaa Lapset ry:n, Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Koordinaatin, Kelaamon, Yleisradion Uutisluokan sekä Aikakausmedian kanssa.