Kulttuurisensitiivinen mediakasvatus & turvallisempi tila
Kulttuurisensitiivisen mediakasvatuksen askelet
1. Pyri tunnistamaan yhteiskunnan valtarakenteita ja omia ennakkoluulojasi. Tämä edellyttää jatkuvaa oppimista ja reflektointia.
2. Kohtaa nuoret avoimesti äläkä tee oletuksia esimerkiksi kenenkään kulttuurista tai sukupuolesta.
3. Kuuntele nuorten näkökulmia ja ideoita. Rakentakaa käsiteltäviä aiheita yhdessä kiinnostuksen ja tarpeen mukaan. Nuoret ovat aktiivisia toimijoita, ja onnistunut mediatoiminta lähtee heidän tarpeistaan ja lähtökohdistaan.
4. Pohtikaa yhdessä median ilmiöitä. Muista representaation merkitys: monipuoliset esimerkit ja puhujat!
5. Käy ryhmän kanssa läpi turvallisemman tilan periaatteita, kuten kaikkien ihmisten kunnioittamista ja kuuntelua. Tämä on tärkeää varsinkin, jos käsiteltävä aihe on sensitiivinen.
6. Varmista, että jokainen saa äänensä kuuluviin. Varaa tarpeeksi aikaa tulkkaukselle ja aiheen ymmärtämiselle, jos ryhmässä on useita kieliryhmiä.
7. Harjoitelkaa yhdessä median tuottamista. Anna nuorille tilaa, aikaa ja mahdollisuus käyttää omaa äidinkieltään.
8. Anna nuorille mahdollisuus tuottaa itse mediaa omin ehdoin. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että he saavat itse valita käsiteltävän aiheen ja julkaisutavan.
9. Käy läpi julkaisemiseen liittyviä tekijänoikeuksia.
10. Pohtikaa yhdessä julkaisemiseen liittyviä ajatuksia ja tuntemuksia. Jos materiaalin julkaisuun liittyy mahdollisuus nettihäirintään tai muuta haittaa nuorelle, kerro mahdollisuuksista julkaista materiaalia pelkällä etunimellä, nimimerkillä tai niin, että nuorta ei voi kuvista tunnistaa.
11. Kerro monipuolisesti eri media-alan (ura)mahdollisuuksista. Käykää yhdessä tutustumassa niihin. Jos joku esittelee opinahjoa tai työpaikkaa, pyri tässä myönteiseen representaatioon. Kuuntele nuoren omia intohimoja ja muista kannustaa ja auttaa saavuttamaan niitä!
Paina kuvaa saadaksesi se isommaksi.
Kohti turvallisempaa tilaa
TILA
Varmista, että toimintatila on esteetön ja turvallinen. Seinässä voi olla Syrjinnästä vapaa alue -kyltti. Kerro yhteiset säännöt ääneen ja korosta keskustelun olevan luottamuksellista. Onko kaikilla yhtäläinen mahdollisuus osallistua?
AVOIMUUS
Älä tee ennakko-oletuksia. Ole valmiina oppimaan ja kehittymään itse. Anna jokaiselle mahdollisuus itse määritellä itsensä. Älä esimerkiksi oleta synnyinmaata, sukupuolta tai seksuaalisuutta.
ANNA TILAA
Varmista, että kaikilla nuorilla on mahdollisuus päästä ääneen tai tulla kuulluksi muulla tavoin.
PUUTU
Jos kuulet tai näet syrjintää, puutu siihen.
KANNUSTA
Ota vastuuta toisten kokemuksista. Kuuntele ja kannusta.
OPI
Kysy ja kuuntele. Kukaan ei ole seppä syntyessään, joten ole valmis oppimaan. Muista, että erehtyminen on inhimillistä ja tärkeintä on tunnistaa erheensä ja kehittyä.
Paina kuvaa saadaksesi se isommaksi.
Työpajan rautalankamalli
IDEOI!
Tarkista toiminnan tarve ja into aina nuorilta itseltään. Tässä kannattaa olla herkät antennit – et välttämättä saa vastauksia suoraan kysymykseen. Kuuntele tarkalla korvalla esimerkiksi avoimen nuorisotoiminnan kävijöitä: Mitkä ilmiöt puhuttavat? Mikä aihe on nyt pinnalla? Keitä nuoret seuraavat eri medioiden kautta?
SUUNNITTELE!
Kun työpajan teema on päätetty, ota aiheeseen sopivaan ja nuorten ehdottomaan media-alan asiantuntijaan yhteyttä. Ota hänet ja nuoret jo tässä vaiheessa mukaan suunnitteluun! Se sitouttaa osallistujia, ja työpajasta tulee houkuttelevampi myös muille nuorille. Päättäkää työpajan toteutustapa, ajankohta ja aikataulu. Sopikaa yhdessä, miten työpajaa markkinoidaan kohderyhmälle.
MARKKINOI!
Kohderyhmää kannattaa tavoitella suunnittelussa mukana olevien nuorten ja puskaradion kautta. Jos kyse on kohdennetusta toiminnasta, voit kutsua nuoria mukaan henkilökohtaisesti. Keksi jokin porkkana, miksi työpajaan kannattaa osallistua. Nuoria aidosti kiinnostava mentori on yksi hyvä syy osallistua!
TOTEUTA!
Varaa hyvää mieltä ja syötävää. Anna estradi mentorille ja nuorille, mutta huolehdi aikataulusta ja palautteenkeruusta. Muista pyytää palautetta sekä nuorilta että mentorilta!
ARVIOI!
Työpajan jälkeen voit vielä pyytää erikseen palautetta nuorilta. Jos työpajassa tuotettiin mediaa, voitte sopia nuorten kanssa tapaamisen, jossa katselette tai kuuntelette tuotoksia sekä keskustelette siitä, mitä työpajoissa opittiin. Muista myös kysyä, mitä toiveita nuorilla on jatkolle!
Paina kuvaa saadaksesi se isommaksi.