3 kysymystä: Elokuva- ja televisiotutkimuksen tulevaisuus Suomessa
22.3.2021
Kolme kysymystä on Mediakasvatusseuran juttusarja, jossa esitellään tuoreita ja kiinnostavia tutkimuksia, ilmiöitä ja projekteja. Tässä jutussa Helsingin yliopiston elokuva- ja televisiotutkimuksen professori Henry Bacon pohtii, mitä seurauksia kyseisen oppiaineen opiskelun rajoittamisella on. Akateemisella elokuvatutkimuksella on tärkeä rooli mediakasvatuksessa keskeisen audiovisuaalisen lukutaidon edistämisessä.
Elokuva- ja televisiotutkimuksesta on voinut opiskella kandidaatin- ja maisterintutkinnon Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa, mutta jatkossa oppiaineesta ei voi enää suorittaa kandidaatintutkintoa.
1. Miksi mahdollisuutta opiskella elokuva- ja televisiotutkimusta rajoitetaan Helsingin yliopistossa?
Kun Helsingin yliopistoon vuonna 2017 luotiin nykyiset taiteidentutkimuksen kandi- ja maisteriohjelmat, elokuva- ja televisiotutkimus (ETVT) nostettiin muiden aineiden (kirjallisuustiede, teatteritiede, musiikkitiede ja estetiikka) rinnalle periaatteessa tasavertaiseksi suuntautumisvaihtoehdoksi. Tässä vaiheessa olisi tietysti pitänyt varmistaa oppiaineelle edes minimiresursointi, minkä yleisesti tunnustetaan olevan kaksi tointa, professori ja yliopistolehtori.
Kuitenkin on käynyt niin, että lukuun ottamatta lyhyttä periodia vuosina 2018–2019 ETVT on joutunut järjestämään opetuksen ja ohjauksen yhden toimen, Henry Baconin professuurin sekä tuntiopetuksen varassa. Järjestely on toiminut jotenkuten, koska käytettävissä on ollut erittäin hyviä, eri erityisaloilla koulutettuja tuntiopettajia kuten Jaakko Seppälä, Harri Kilpi ja Jukka Kortti (vain nykyiset mainitakseni). Nyt määrärahatilanne on heikentynyt siinä määrin, että tuntiopetusta täytyy radikaalisti vähentää koko humanistisessa tiedekunnassa, eikä ensi lukuvuoden jälkeen saisi antaa tuntiopetusta.
Paitsi että näin menetetään oppialan vaatima opetuksellinen moninaisuus, tilanteesta muodostuu kestämätön sen yhden toimenhaltijan kannalta. Tilannetta paradoksaalisesti pahentaa se, että ETVT on läpi koulutusohjelmien historian ollut hyvin suosittu opiskelijoiden keskuudessa. Niinpä, epäonnistuttuaan minimiresurssien järjestämisessä tälle kulttuurisesti ja yhteiskunnallisesti tärkeälle oppialalle, tiedekunta on nyt päättänyt lakkauttaa ETVT:n kandiohjelman. Tänä vuonna taiteidentutkimuksen kandiohjelmaan valittavat opiskelijat voivat vielä valita omaksi alakseen ETVT:n, mutta sen jälkeen tarjotaan vain pientä opintokokonaisuutta (laajuus ei ole vielä varmistunut).
2. Miksi elokuva- ja televisiotutkimus on tärkeää?
Kulttuurin tuntemus on olennainen osa itsetuntemusta. Tämä pätee myös kansallisella tasolla. Taiteiden historia kertoo tietoisuuden kehittymisestä ja identiteettien muotoutumisesta. Nykyaikana kyse ei ole pelkästään kansallisen identiteetin muotoutumisesta vaan ylipäätään siitä, miten tiettyinä aikoina tietyissä paikoissa on mielletty ihmisenä oleminen ja inhimillinen vuorovaikutus arvoineen ja asenteineen. Tutkimuksessa on kyse sekä kulttuuriperinnön vaalimisesta että sen kriittisestä arvioinnista, sekä suhteessa menneisyyteen että nykypäivään: miten esimerkiksi elokuvan ja television kautta meitä on muokattu ja kaiken aikaa muokataan.
3. Miltä suomalaisen elokuva- ja televisiotutkimuksen tulevaisuus näyttää, kun mahdollisuutta alan opiskeluun rajoitetaan?
Kun Suomessa ei missään toisessa yliopistossa ole tarjolla nimenomaisesti ETVT:n opetusta, tilanne on koko maan kannalta surkea. Muissa Pohjoismaissa Islantia lukuun ottamatta on useita yliopistoja, jotka tarjoavat alan opetusta ja harjoittavat hyvin monipuolista tutkimusta useamman opettajan voimin.
Kysymys on kutakuinkin koko yhteiskunnallisen kentän kattavasta ilmiöstä, onhan audiovisuaalinen representaatio mukana mitä erilaisimmissa toiminnoissa. Siksi yliopistollisessa koulutuksessa ETVT:n opetusta ja tutkimusta tulee olla tarjolla lukuisille muille oppiaineille kuten sosiologialle, psykologialle, historian tutkimukselle sekä eri kielten ja kulttuurien tutkimuksen ohjelmille. Tästä Helsingin yliopiston ETVT:n oppiaine on tähän saakka huolehtinut, mutta nyt humanistinen tiedekunta laistaa velvollisuudestaan ylläpitää tutkimusta ja opetusta tällä ensiarvoisen tärkeällä oppialalla. Ammatillista jatkuvuutta ei pääse syntymään, kun tarvittavaa koulutusta ei ole tarjolla kuin ulkomailla. Eräänä vaarana on, että suomalaisen audiovisuaalisen kulttuurin tutkimus jää yksittäisten apurahatutkijoiden sitkeyden varaan. He ovat alalleen omistautunutta väkeä, jotka joutuvat usein elämään pitkään suuressa taloudellisessa epävarmuudessa. Suomalainen elokuva ja televisio ovat suuremman, systemaattisesti toteutetun satsauksen arvoisia.
