3 kysymystä: Youth learning through Arts

23.8.2021

Kolme kysymystä on Mediakasvatusseuran juttusarja, jossa esitellään tuoreita ja kiinnostavia tutkimuksia, ilmiöitä ja projekteja. Tässä jutussa kuullaan Suomen lastenkulttuurikeskusten liiton koordinaattorin esittelyä Yout learning through Arts -hankkeesta.

1. Mikä on Youth learning through Arts -hanke ja miksi sitä tarvitaan?

Keväällä 2021 käynnistyneessä, kaksivuotisessa Youth learning through Arts -hankkeessa on mukana kumppaneita Suomesta, Sloveniasta ja Puolasta. Hanke yhdistää taidelähtöiset menetelmät nuorisotyöhön ja tuo luovan sektorin työkaluksi nuorisotyöntekijöille, jotka käsittelevät erilaisia tärkeitä aiheita ja kysymyksiä yhdessä nuorten kanssa. Hankkeen aikana nuorisotyöntekijät oppivat taidekasvattajilta ja toisin päin.

Nuorisotyöntekijät eivät välttämättä hyödynnä työssään eri taidelähtöisten menetelmien koko potentiaalia. Toisaalta taidekasvattajilla ei ehkä ole ollut mahdollisuuksia ja välineitä jakaa omaa osaamistaan nuorisotyöntekijöiden hyödynnettäväksi. Olennaista tietysti on myös nuorilta saatu palaute nuorisotyön ja taidetoiminnan yhteistyön onnistumisesta. Youth learning through Arts -hanke yhdistää taidelähtöiset menetelmät nuorisotyöhön ja tuo luovan sektorin työkaluksi nuorisotyöntekijöille.

2. Millaisia teemoja hankkeessa käsitellään ja miten?

Kansainvälinen hanke tuottaa jokaisessa hankemaassa kaksi taidemenetelmillä toteutettua työpajaa nuorille. Suomessa fokuksessa on ympäristötaide, Sloveniassa improvisaatio ja Puolassa syvennytään saavutettavuuteen. Suomessa Luonto-Liiton ilmastoryhmän nuorille suunnatut työpajat tullaan toteuttamaan elokuussa sekä syyskuussa. Reaktiivisissa ekokriisitaidepajoissa toteutetaan ajankohtaiseen ilmastokriisin teemaan tai polttaviin kestoaiheisiin liittyviä nopeita taiteellisia reagointeja ja kannanottoja, jotka esitellään julkitiloissa ja somessa ja joilla halutaan vaikuttaa erityisesti päättäjiin. Taide pysäyttää ja herättää ajattelemaan. Työpajoissa ympäristöön ja ilmastoon liittyvät ajatukset muutetaan toiminnaksi ja konkreettisiksi taideteoiksi.

Hankkeessa myös järjestetään koulutusjaksot taidekasvattajille ja nuorisotyönohjaajille kaikissa kolmessa hankkeeseen osallistuvassa maassa. Koulutuksissa käsitellään kunkin maan teemoja taidekasvattajien ja nuorisotoimijoiden kanssa, uusia näkökulmia omaan työhön löytäen.

Jokaisessa hankemaassa tuotetaan e-kirjat sekä videomateriaalia, jotka lopulta yhdistetään yhdeksi englanninkieliseksi versioksi.

3. Mitä hanke tarjoaa mediakasvattajille?

Digitaalisuus on Youth learning through Arts -hankkeen toteutuksessa suuressa roolissa. Hankkeessa tuotetaan jokaisessa osallistujamaassa menetelmäopastyyppinen e-kirja työpajojen ja koulutusten sisällöistä. Hankkeen lopuksi julkaistavien e-kirjojen lisäksi tuotetaan runsaasti videomateriaalia kaikkien nuorten kanssa työskentelevien hyödynnettäväksi. 21.8.2021 alkaen koulutus sekä työpajat tulevat näkymään runsaasti myös sosiaalisen median kanavissa. Postaukset löytyvät hästägillä #ylta.

Ninni Pehkosen puolilähikuva

Kysymyksiin vastasi Suomen lastenkulttuurikeskusten liiton koordinaattori Ninni Pehkonen.

© Copyright - Mediakasvatusseura ry - Toimintaa tukee opetus- ja kulttuuriministeriö. Powered by jannelahtela.fi