Digitaaliset teknologiat ovat helpottaneet arkea monin tavoin, kun moni asia hoituu käden ulottuvilta löytyvällä puhelimella. Helpon arjen toinen puoli on elintapojen passivoituminen.
Digitaalisten palveluiden ja laitteiden ansiosta kotisohvalta hoituvat niin pankkiasiat, ruoan tilaaminen kuin yhteydenpito ystäviin. Ne ovat myös tuoneet monen työelämään joustavuutta ja toimivampia työkaluja. Useissa tilanteessa teknologian ansiosta säästää sekä aikaa että hermoja.
Miten teknologia on helpottanut tai parantanut sinun arkeasi? Mistä verkkopalvelusta et suostuisi luopumaan?
Helpottuneen arjen toinen puoli on elintapojen passivoituminen. Samaan aikaan kun digitaaliset teknologiat sujuvoittavat arkea, ihmiset liikkuvat yhä vähemmän. Kauppaan menemisen sijaan ruokakassit voi tilata suoraan kotiovelle. Edes elokuvateatteriin ei tarvitse vaivautua kun suurempi valikoima vaihtoehtoja löytyy omasta takaa. Myös useiden älylaitteiden käyttäminen lisäävät paikoillaan olon määrää. Suomalainen aikuinen viettää valveillaoloajastaan keskimäärin kolmasosan paikoillaan ja valtaosan siitä istuen.
Koska digitalisoitunut yhteiskunta pitää meitä entistä enemmän paikoillaan, täytyy tehdä tietoisia valintoja liikunnan ja ergonomian puolesta. Aina ei välttämättä vaadita suuria elämäntapamuutoksia. Pienilläkin valinnoilla voi olla suuri merkitys. Panostatko nostettavaan työpöytään vai nojatuoliin? Valitsetko auton vai pyörän? Entä videopuhelun vai treffit kaupungille? Rentoudutko työpäivän jälkeen sohvalla puhelinta selaillen vai lenkkipolulla?
Missä kohtaa sinun arjessasi on valinnanpaikkoja, jossa voisit päättää toimia liikkumisen ja terveyden puolesta?
Älylaitteet ovat saaneet toiset myös hurahtamaan liikkumiseen. Erilaiset hyvinvointisovellukset, pelit ja aktiivisuusmittarit ovat esimerkkejä siitä, miten teknologia voi parhaimmillaan kannustaa liikkumaan. Oman kehityksen seuraaminen tai pelkkä urheilusuorituksesta jäänyt merkintä voivat motivoida urheilemaan.
Mikä voisi motivoida sinut liikkumaan? Kannustava sovellus vai yhdessä asetettu tavoite? Voisitko haastaa ystäväsi, puolisosi tai koko perheesi kokeilemaan jotain hyvinvointisovellusta tai liikkumiseen kannustavaa peliä?
Kokeile näitä
1. Tee pieniä valintoja terveytesi eteen
Kävele ruokakauppaan, lähde tapaamaan ystäviäsi, vaihtele työasentoja tai jää bussista pois muutama pysäkki aikaisemmin. Liikkumisesta huolehtiminen ei välttämättä tarkoita suuria elämänmuutoksia. Arjessa voi tehdä paljon pieniä tekoja terveyden eteen.
2. Vältä pitkäjaksoista istumista
Jos työsi vaatii istumista ja paikallaan olemista, muista pitää taukoja säännöllisesti. Kahvitauolla voi helposti löytää itsensä selaamasta somea, mutta kannattaa mieluummin nousta ylös, tuijotella vaihteeksi ulos tai käydä kävelemässä kortteli ympäri.
3. Kiinnitä huomiota ergonomiaan
Kiinnitä huomiota hyviin työskentelyasentoihin niin töissä kuin vapaa-ajallakin. Esimerkiksi nostettava työpöytä kannustaa monipuoliseen asentojen vaihteluun. Seuraile myös lähipiirisi ryhtiä. Joskus omaa huonoa asentoa voi olla vaikea huomata.
4. Valjasta älylaitteet lisäämään liikkumistasi
Askelmittari tai hyvä äänikirja kuulokkeissa voivat motivoida kävelemään työmatkat. Sohvalla puhelimessa puhumisen sijaan kuulumisia voi vaihtaa lenkkipolulla. Erilaisia hyvinvointisovelluksia on myös tarjolla moniin eri tarpeisiin ja erilaisille liikkujille. Mieti, mikä voisi olla sinun tapasi kannustaa itseäsi liikkumaan.
5. Tee vielä pieni ajatusleikki
Onko digi- ja älylaitteiden pakko pitää meitä paikoillaan? Tee ajatusleikki ja mieti millaista tulevaisuuden teknologia voisi olla. Miten se voisi liikuttaa meitä entistä enemmän?