Mediakasvatusseura on tehnyt jo 20 vuoden ajan merkittävää työtä mediakasvatuksen edistämiseksi Suomessa. Vaikuttamista, koulutusta, materiaalituotantoa, tiedon tuottamista ja jakamista – jatkukoon nämä tehtävät vielä pitkään näkyvänä ja tuntuvana, sillä tarvetta on.
Mediakasvatus tuottaa paljon iloa kaikenikäisille oppijoille. Erityisesti omasta mediakasvatushistoriastani mieleen ovat jääneet hetket, joissa lapsen onnistumisen ilo ja ylpeys omasta aikaansaannoksesta on tarttunut kaikkiin osallistujiin. Monet näistä hetkistä liittyvät siihen, että jokin oma ajatus, näkemys tai tarina tulee eläväksi ja todeksi oman mediatuottamisen kautta esimerkiksi animaatioita tehdessä. Mediatuottaminen mahdollistaa sellaistakin, mikä ei todellisessa maailmassa olisi mahdollista (ja tämä onkin sitten melko paradoksaalista). Meitä ihmisiä on kautta aikain kiehtonut elävöittäminen, kuvittelu, illuusio. Miten saada aikaan vaikutelma todellisesta? Animointi on yksi keino. Teknologisen kehityksen myötä käyttöömme on tullut aina vaan uusia ja uusia keinoja liikkeen vaikutelman aikaansaamiseksi. Kun peräkkäisiä pysähtyneitä kuvia laitetaan peräkkäiseen liikkeeseen, tapahtuu ihmeellinen eläväksi muotoutuminen! Animoinnilla on merkittävää visuaalisen ja kertomisen historiaa, joka ulottuu aina 1600-luvulle saakka.
Sanan anime etymologinen alkuperä on kiehtova. Sen tausta liittyy elämään ja hengen luomiseen. Kyse on jonkin asian tai ilmiön henkiin herättämisestä, elon, värin, luonteen ja ilmeen antamisesta jollekin. Ihmiset, ja varsinkin lapset, haluavat nähdä eloa ja elämää asioissa, joissa niitä ei järjellisesti katsottuna ole tai voisikaan olla. Elottoman elollistamisessa on jotain hyvin toiveikasta: inhimillistämisessä ei kai sinänsä ole mitään väärää, jos se viittaa elämän kunnioittamiseen ja haluun nähdä eloa ja elämää.
Elämä on sinänsä melko ihmiskeskeinen käsite. Ajassamme on tarve riisua ihmiskeskeistä ajattelua ja ymmärtää, että ihminen jakaa tätä maailmaa monien muiden ei-inhimillisten kanssa. Ihminen ei ole luonnon yläpuolelle asettuva hahmo, kaiken mitta. Tämän ymmärtämiseksi tarvitaan kasvatuksellisia tekoja, jotka mahdollistavat toisten asemaan asettumista sekä asioiden ja ilmiöiden kokemista myös toisesta näkökulmasta. Animointi voi antaa (kuvitteellisen) äänen myös muille olennoille.
Digitaalisella aikakaudella animaatioiden tekeminen on melko helppoa ja luonteeltaan leikkisää, kokeilevaa ja luovaa. Toki tälläkin asialla on kääntöpuolensa. Animointi voi olla myös keino tietoiseen huijaamiseen, mielikuvien ja käsitysten ohjailemiseen väärään suuntaan. Asiaan liittyy monia eri tapoja, tyylejä ja tekniikoita, ja esimerkiksi suomenkielistä oppimateriaalia ja opastusta on maksutta tarjolla monessa eri muodossa ja lähteessä.
Mediakasvatuksen näkökulmasta animointi on myös muutakin kuin tekniikkaa ja mediaa. Kun eri ikäisten oppijoiden kanssa mahdollistetaan heidän omien animaatioidensa tekeminen, on se myös mahdollisuus peilata elämää ja ympäröivää todellisuutta, liikkumista kuvitellun ja koetun rajamailla, tutkivaa ja leikkisää otetta maailman tarkasteluun, pohdintoja oikean ja väärän sekä mahdollisen ja mahdottoman välillä, sekä omien ajatusten, tuntojen ja arvojen jakamista. Ennen kaikkea se voi auttaa suhteuttamaan ihmistä osaksi hänen ympärillään laajenevia olemassaolon muotoja.
