Kuluneen 20 vuoden aikana mediamaisema on totaalisesti muuttunut; mediakasvatusseuralaisilla on ollut oivallinen näköalapaikka muutosten suunnasta ja sisällöistä.
Tosin teknologisissa uudistuksissa on usein sama kaava: ne eivät ehkä kuitenkaan toteudu niin nopeasti eivätkä vaikutukset taida olla niin suuria. Helposti syntyy kulttuuriviivettä (cultural lag): teknologia kehittyy nopeasti, mutta inhimillinen ja yhteiskunnallinen tajunta hitaasti.
Kaiken kaikkiaan seura on hyvin pystynyt vuosien myötä sompailemaan mediamaiseman ylä- ja alamäkiä. Seuran toiminnan alussa käytiin kiivaita keskusteluja paperimedioiden ja audiovisuaalisten viestien keskinäisestä kamppailusta, tärkeydestä ja painotuksista. Kukin media yritti pitää puolensa. Aihe ei enää ole pitkään aikaan ollut ajankohtainen: mediat kuroutuivat vauhdilla yhteen ja kaikki mediat ”medioivat” kaikkea kaiken aikaa.
Toinen merkittävä kehityskulku Mediakasvatusseuran historiassa on laajentuminen kansallisesta toiminnasta – suomen kielen tärkeyttä unohtamatta – pohjoismaisiin yhteyksiin sekä eurooppalaiseen yhteistyöhön ja laajemminkin. Onhan se luonnollista, sillä globalisaatiossa riippuvuussuhteet kasvavat – niin medioiden kuin kasvatuksenkin kohdalla.
Suomea on pitkään pidetty mediakasvatuksen edelläkävijämaana – jo 1960-luvun joukkotiedotuskasvatuksesta lähtien. On arvio sitten oikea tai väärä… toivottavasti meillä ei kuitenkaan ole ”takana loistava tulevaisuus”.
Kansalaisyhteiskuntaa kipeästi kaivataan hallinnon ratkaisujen tueksi. Kansalaisjärjestöt ovat merkittävässä asemassa mediakasvatuksen kehittäjinä; toiminta on tuoretta ja innovatiivista. Lisäesimerkkinä yli 30 vuotta sitten perustettu Viestintäkasvatuksen seura, joka järjestää viestintäleirejä, joiden toiminta perustuu learning by doing –ajatteluun.
Mediakasvatuksessa toteutetaankin lukuisia todella monipuolisia käytännön toimia ja hankkeita, mutta ko. kasvatuksen teoria – mihin kaikki perustuu – ei oikein tahdo edistyä. Mikään ei ole käytännöllisempää kuin hyvä teoria!
Teoreettinen ajattelu ei ole käynyt vanhanaikaiseksi, ei myöskään sivistys, saati mediasivistys. Sivistys on inhimillisten kykyjen, taitojen, tietojen, asenteiden ja arvojen jatkuvaa uusintamista, kehittämistä ja jalostamista. Tarvitaan luovuutta: tieteessä korostuu kriittinen epäily, tekniikassa tehokkuus ja taiteessa mielikuvitus, toteaa akateemikko Ilkka Niiniluoto.
Sivistyksen luoma kriittinen ajattelu on tehokkain voima elämänhallintaan. Kriittinen ajattelu on myönteistä ja tuottavaa toimintaa, joka liittyy sekä älyyn että tunteeseen ja joka johtaa tavanomaisuuksien kyseenalaistamiseen. Mediakasvattajia parhaimmillaan yhdistää luova, analyyttinen ja kriittinen ajattelu sekä ongelmanratkaisukyky.
Mediakasvatukseen liittyvän lukutaidon termien ja käsitteiden sekavuus on hämmentävää. Välillä puhutaan informaatiolukutaidosta, digitaalisesta lukutaidosta, monilukutaidosta…
Paras termi mediakasvatuksen kontekstissa on medialukutaito. Se korostaa sisältöjä medioiden teknisen käyttötaidon sijaan. Mutta vielä parempi käsite olisi mediakielitaito. Mediakielitaidon hallinta viittaa mediamaailman käyttämän kielen hyvään tuntemiseen, mutta myös mediakulttuurin ilmiöiden ymmärtämiseen. Kielitaitoon liittyy aina kielen sanaston, rakenteen, kieli- ja lauseopin sekä kielen muiden ominaisuuksien ohella kyseisen kulttuurin tuntemus.
Mediakielitaitoinen / medialukutaitoinen ihminen on kriittinen ja epäilevä, mutta lukutaidoton puolustuskyvytön ja huijattavissa. Lukutaidoton joutuu elämään algoritmien tekemien tulkintojen todellisuudessa.
Esimerkiksi verkkosivusto voi tekeytyä uutissivustoksi eikä tee eroa mielipiteiden ja faktojen välillä. Mediakielitaitoinen erottaa journalistiset sisällöt muusta viestinnästä ja ilman infoähkyä pystyy luomaan itselleen kirkkaamman maailmankuvan.
Monet viestinnän tutkijat ovat yhä uudestaan todenneet, että viestinnän muodoilla on vaikutusta ajattelun rakenteisiin. Kun tutkii nykyisiä mediamuotoja, joutuu helposti moraaliseen paniikkiin ja ilmiöiden kauhisteluun. Moraalinen paniikki ei kuitenkaan johda mihinkään. Juuri siksi tarvitaan 20-vuotiasta täysi-ikäisyyteen ehtinyttä Mediakasvatusseuraa, joka perustellusti perkaa mediamaisemaa ja antaa työkaluja sen hallintaan. Onnea arvokkaaseen työhön seuraavillakin vuosikymmenillä!
Summa summarum. Viestintää ei hallita siellä mistä se lähtee, vaan siellä mihin se saapuu – vastaanottajan päässä. Yritetään pitää pää kylmänä.
