Kolme kysymystä: Mediakasvatuksen ja medialukutaidon korkeakouluopetus on katoamassa Suomesta

15.6.2026

Kolme kysymystä -juttusarjassa esitellään ajankohtaisia mediakasvatuksen tutkimuksia, ilmiöitä ja projekteja.

Taide ja kulttuuriviraston selvityksen mukaan mediakasvatuksen opetustarjonta Suomen korkeakouluissa on romahtanut: pää- ja sivuaineopintoja ei juuri ole tarjolla ja täydennyskoulutus on supistunut merkittävästi. Mediakasvatusseuran 3 kysymystä-artikkelissa mediakasvatuksen yksikönpäällikkö Saara Salomaa analysoi koulutustarjonnan kadon syitä ja vaikutuksia alan tulevaisuudelle, sekä ehdottaa yhteistyötä, strategisen osaamisen tunnistamista ja täydennyskoulutuksen turvaamista, jotta mediakasvatusosaaminen ei katoa korkeakouluista.

koristeellinen

Kirjoittaja: Saara Salomaa

1. Millainen on mediakasvatuksen tila korkeakouluissa Suomessa?

Tällä hetkellä mediakasvatuskoulutuksen tilanne Suomen korkeakouluissa on todella huolestuttava. Mediakasvatusta ei ensi vuoden jälkeen voi opiskella enää pää- eikä sivuaineena missään yliopistossa. Myös ammattikorkeakouluissa opetus on vähäistä. Selvitimme asiaa Taide- ja kulttuurivirasto Kuvissa kevään ja alkukesän mittaan, ensin korkeakoulujen henkilöstölle suunnatuilla keskustelutilaisuuksilla ja niihin liittyneellä tiedonkeruulla, myöhemmin seuraamalla tilanteen kehitystä.

Tilanne on heikentynyt radikaalisti, kun verrataan 2010-lukuun. Tuolloin mediakasvatusta saattoi opiskella pää- ja sivuaineena Lapin ja Tampereen yliopistoissa, ja lisäksi sivuainekokonaisuuksia oli tarjolla muuallakin. Ammattikorkeakouluista Humak tarjosi pitkään toiminnallisen mediakasvatuksen 30 opintopisteen erikoistumisopintoja. Kaikki nämä rakenteet on nyt ajettu alas: osa jo vuosia sitten, osa aivan viime aikoina.  

Tämä ei tarkoita sitä, etteikö mediakasvatusta opetettaisi lainkaan korkeakouluissa. Keskustelutilaisuuksiin osallistuneiden joukossa myönteisimmin alansa tilanteeseen suhtautuivat kirjasto- ja informaatioalan koulutusten edustajat niin yliopistosta kuin ammattikorkeakoulustakin. Näissä koulutuksissa monet opintosisällöt tukevat suoraan mediakasvatusosaamista, ja lisäksi tarjolla on myös mediakasvatuksen kursseja. Laajemmista mediakasvatuksen kokonaisuuksista Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu XAMK tarjoaa sosionomikoulutuksessa 15 opintopisteen laajuista mediakasvatuksen kokonaisuutta, ja Oulun yliopiston Elokuva ja luovat mediat -sivuainekokonaisuudessa on myös valittavissa 15 opintopisteen verran mediakasvatusopintoja. 

Muita myönteisiä esimerkkejä ovat Lapin yliopiston kasvatusalan koulutusohjelmiin sisällytetyt pakolliset kurssit, muun muassa Media- ja digitaaliset lukutaidot (3 op) sekä Johdatus kasvatustieteisiin (5 op, josta neljäsosa mediakasvatusta). Tampereen yliopistossa kaikille varhaiskasvatuksen- ja luokanopettajaksi opiskeleville on pakollinen Mediakasvatuksen ja kriittisen lukutaidon (5 op) opintojakso. Tavallisinta koulutuksissa kuitenkin on, että tarjolla on korkeintaan yksittäisiä mediakasvatuskursseja eivätkä nekään välttämättä ole pakollisia opiskelijoille. Tarjolla olevissa kursseissa mediakasvatus tai -lukutaito myöskään ole välttämättä kurssin pääsisältö, vaan usein vain yksi sisällöistä muiden joukossa.

Mediakasvatuskoulutuksen synkkä tila ei koske vain tutkintokoulutusta, vaan myös täydennyskoulutuksen määrä on romahtamassa. Tämä liittyy vahvasti julkisen sektorin vaikeaan taloudelliseen tilanteeseen. Vuonna 2025 leikattiin pois koko 15 miljoonan euron opetustoimen henkilöstökoulutuksen valtionavustusrahoitus. Tämä näkyy suoraan tarjolla olevassa koulutuksessa, ja kuntien heikko talous ja henkilöstön kuormittuneisuus taas vaikuttaa koulutusten kysyntään.

2. Miksi mediakasvatuskoulutuksen puute on ongelma?

Koulutuksen tehtävänä on tuottaa tietoa ja osaamista, joten koulutuksen puute jättää loogisesti näihin suuren aukon. Samaan aikaan, kun yhteiskunta tarvitsisi medialukutaidon osaamista enemmän kuin koskaan, alan koulutusrakenteet ovat katoamassa. Käytännössä mediakasvatusta toki tehdään lähestulkoon millä koulutuksella vain. Mutta mikäli juuri alan asiantuntijoita, eli mediakasvatusta laajemmin opiskelleita opiskelijoita ei valmistu enää lainkaan, sillä tulee väistämättä olemaan vaikutuksensa alan kehitykseen.  

Ajattelen, että tarvitsemme ainakin kolmenlaista osaamista ja siten kouluttamista: Ensinnäkin ovat suuret joukot opiskelijoita, vaikkapa sosionomit ja varhaiskasvatuksen opettajat, joiden koulutukseen tulee sisältyä hieman mediakasvatusta, jotta he voivat toteuttaa sitä työssään. Näissä koulutuksissa ei ole realismia olettaa, että mediakasvatusta voisi sisältyä kaikkien tutkintoon pakollisena suuria määriä, sillä opiskelijoista tulee generalisteja, joiden on osattava paljon muutakin. Suurten joukkojen kouluttamiseen soveltuu parhaiten mediakasvatuksen integroiminen pieneksi osaksi opintoja, joko yksittäisenä kurssina tai useampaan kurssiin sisällytettynä teemana. Osa opiskelijoista kuitenkin kiinnostuu enemmän mediakasvatuksesta, ja heitä varten olisi oltava tarjolla lisää opiskeltavaa. Esimerkiksi sivuainekokonaisuus tai erikoistumisopinnot mahdollistaisivat sen, että osa ammattilaisista syventää asiantuntijuuttaan mediakasvatuksessa. Mediakasvatuksen maisterikoulutusohjelma taas tarvittaisiin siihen, että meillä olisi edes pieni joukko mediakasvatukseen jo opinnoissaan syvällisesti perehtyneitä asiantuntijoita. Kaikkia näitä tarvittaisiin erityyppisiin tehtäviin, eikä yksi korvaa toista.

Koulutusohjelmien puuttuminen johtaa myös siihen, että mediakasvatusta käsittelevien opinnäytetöiden ja tohtorikoulutettavien määrä vähenee entisestään, mikä rapauttaa alan koulutuksellista ja tutkimuksellista perustaa. Kun koulutusohjelmia ei ole, on vaikea perustella, miksi vapautuviin tehtäviin pitäisi korkeakouluissa jatkossa palkata juuri mediakasvatuksen osaajia. Kuka silloin jatkossa puolustaa vähäistenkään mediakasvatussisältöjen paikkaa opetussuunnitelmissa? Jo nyt monin paikoin mediakasvatuksen henkilöstö on korkeakouluissa niin harvassa, että se itsessään vaikeuttaa uuden kehittämistä.

Jatkuvasti muuttuvassa mediaympäristössä myös osaamisen päivittäminen mediakasvatuksessa ja -lukutaidoissa olisi välttämätöntä. Opintotarjonnan vähäisyys tekee esimerkiksi työssä olevalle opettajalle tai nuorisotyöntekijälle hyvin vaikeaksi laajemman osaamisen kehittämisen. Kun lisäksi tiedetään, että tutkintokoulutuksetkin antavat useimmiten vain hyvin ohuen perustan mediakasvatusasiantuntijuuden kehittymiselle, näyttää siltä, että tällä hetkellä ollaan jonkinlaisessa osaamisen kehittämisen umpikujassa. 

3. Mitä pitäisi tehdä, jotta meillä on jatkossakin mediakasvatuksen osaamista?

Jos asia olisi helppo korjata, se olisi varmaankin jo tehty. Mediakasvatuksen koulutusten ja opintokokonaisuuksien alasajo on monen asian summa, joten tilanteen parantamiseen ei myöskään ole yhtä ainoaa vastuutahoa. Kevään keskustelutilaisuuksissa nostettiin kuitenkin esiin seuraavia seikkoja paremman tulevaisuuden edistämiseksi:

Mediakasvatus tulisi korkeakouluissa ymmärtää strategiseksi osaamisalueeksi, ja siten estää opetuksen lakkaaminen tai näivettyminen. Korkeakoulujen välisen yhteistyön lisääminen mediakasvatusopinnoissa voisi auttaa tavoittamaan paremmin opiskelijoita. Esimerkiksi korkeakoulujen yhteistuotantona toteutetut mediakasvatuksen opintokokonaisuudet voisivat vastata valtakunnalliseen tarpeeseen ja tarjota nykyistä useammille opiskelijoille mahdollisuuksia mediakasvatuksen opiskeluun. 

Mediakasvatusosaaminen pitäisi saada paremmin näkyväksi työelämässä. Opiskelijoiden tulisi voida luottaa siihen, että osaamista arvostetaan työntekijöitä palkattaessa. Esimerkiksi tiivistämällä korkeakoulujen ja työnantajien verkostoitumista voitaisiin lisätä mediakasvatus- ja lukutaito-osaamisen arvostusta työnantajien piirissä. Täydennyskoulutuksen kriisi tulisi ratkaista kestävällä tavalla, jotta eri alojen ammattilaisilla on mahdollisuus päivittää osaamistaan.

Uusissa kansallisissa medialukutaidon ja mediakasvatuksen linjauksissa osaamisen kehittäminen on yksi kolmesta päätavoitealueista. Linjauksia on mahdollista hyödyntää ”vipuvartena” myös korkeakouluissa, kun sisäisesti perustellaan mediakasvatuskoulutuksen tärkeyttä.

Itse ajattelen lisäksi, että jokainen tahollaan voi pitää asiaa esillä. Lähtökohtana itsestään selvästi on, että yliopistoilla ja korkeakouluilla on vapaus päättää tutkimuksestaan ja opetuksestaan. Kukaan ei voi määrätä ulkoapäin, että mediakasvatuskoulutusta on järjestettävä – eikä pidäkään voida. 

Silti muillakin on mahdollisuus toimia tavallaan. Me Kuvissa nostimme asian laajemmin tietoisuuteen selvityksemme avulla. Puhumme asiasta valtionhallinnon sisällä ja sidosryhmien kanssa aina kun se on tarkoituksenmukaista. Otamme myös mielellämme vastaan yhteistyöehdotuksia ja autamme muutenkin -kuten kaikissa mediakasvatusasioissa- siinä missä voimme. Alalla toimivat tutkijat, järjestöt ja muut yhteisöt voivat osaltaan viestiä myös omissa verkostoissaan sekä pyrkiä kasvattamaan päättäjien tietoisuutta medialukutaito- ja mediakasvatusosaamisen tärkeydestä. Jokainen työnantaja voi kantaa kortensa kekoon huolehtimalla henkilöstönsä osaamisesta, työntekijät taas voivat muistuttaa työnantajiaan mediakasvatuskoulutuksen riittävyydestä.

Mediakasvatuksen institutionaalinen asema Suomessa on ollut kansainvälisesti vertaillen pitkään todella vahva. Asema ei syntynyt sattumalta, vaan se on vuosien ja vuosikymmenten saatossa saatu aikaan toimimalla vahvassa yhteistyössä mediakasvatuksen hyväksi. En näe estettä sille, etteikö samaan voitaisi pystyä uudelleen. Toimeen olisi kuitenkin ryhdyttävä nyt, ennen kuin mediakasvatuksen laajemmat osaamispolut ja asiantuntijuus katoavat korkeakouluista.

Kuvassa Saara Salomaa

Kirjoittaja

Saara Salomaa toimii Taide ja kulttuurivirastossa mediakasvatuksen yksikönpäällikkönä.

© Copyright - Mediakasvatusseura ry - Toimintaa tukee opetus- ja kulttuuriministeriö. Powered by Devaajanne.fi