Mediakasvatuksella on Suomessa pitkä historia, jota Mediakasvatusseuran 20-vuotinen taival on erinomaisesti vienyt eteenpäin. Mediaympäristöt ovat kuitenkin muuttuneet, ei vain vuoden 1972 perusopetuksen opetussuunnitelman perusteisiin tulleen joukkotiedotuskasvatuksen ajoista, vaan myös viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Sosiaalinen mediakin oli uusi asia 20 vuotta sitten, jolloin esimerkiksi Facebookia ei ollut vielä saatavilla suomen kielellä. Nyt, lukiessani opettajaopiskelijoiden tekstejä Tampereen yliopistossa vuosittain pitämältäni mediakasvatuksen massakurssilta, sosiaalinen media näyttää olevan synonyymi median kanssa. Entä mistä puhutaan 20 vuoden päästä vuonna 2045?
Nykyiset opettajaopiskelijat työskentelevät kouluissa varovaisesti arvioiden seuraavat 50 vuotta. On aivan mahdotonta arvioida miltä mediaympäristö silloin näyttää ja millaisia haasteita mediakasvatuksella on. Nyt puhuttaa tekoäly, algoritmit ja dis- ja misinformaatio, joskus aivan kyllästymiseen asti. Varsinaisesti mikään edellä mainituista ei sinänsä ole uusia ilmiöitä, mutta yhteistä niille on, että saavutettavuus on laajentunut internetin myötä merkittävästi. Dis- ja misinformaatio voivat levitä tavoilla, joka ei ollut vielä mahdollista, kun New Yorkilainen the Sun-lehti julkaisi vuonna 1835 uutisen kuussa asuvista siivellisistä humanoideista. Tekoälyn arkipäiväinen käyttö leviää puolestaan ällistyttävän nopealla tahdilla ja on asettanut koulut ja muut oppilaitokset pohtimaan, mitä sen edessä voidaan tehdä. Kännyköiden massamittainen käyttö on jo poikinut käyttökieltoja koulussa monessa yhteiskunnassa, Suomi mukaan lukien.
Kiellot, estot ja sensuurit ovat paluuta säätelyyn perustuvaan mediakasvatukseen, joka on omiaan luomaan juopaa nuoriso- tai media- ja koulukulttuurin välille. Medialukutaidosta toivottiin eräänlaista pelastajaa, joka soisi vastuun yksilölle, mutta taitojen kartuttaminen on osoittautunut haasteelliseksi laaja-alaiseksi muuttuneen mediaympäristön myötä. Marinin hallituksen Uudet lukutaidot -hankkeessa luodut Digitaalisen osaamisen kuvaukset on mainio esimerkki siitä, mitä kaikkea oppilaiden olisi hallittava pelkästään medialukutaidon -osa-alueen alla. Olen itse luetuttanut kuvauksia opettajaopiskelijoilla ja heidänkin on vaikea mieltää sitä moninaisuutta mitä kaikkea medialukutaidon osaamisalueisiin oikein kuuluu (https://eperusteet.opintopolku.fi/#/fi/digiosaaminen/8706410/osaamiskokonaisuus/870907).
Mihin siis mediakasvatus on menossa?
Asiantuntijaorganisaatioilla, kuten Mediakasvatusseura, on äärimmäisen tärkeä rooli siinä, että mediakasvatusta kehitetään tietoperustaisesti yhdessä muiden toimijoiden, kuten tutkijoiden kanssa. Laajemmat tutkimus- ja kehittämishankkeet, kuten Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama CRITICAL-hanke (https://educritical.fi/fi/critical/), ovat osoittaneet, että diginatiivi on edelleen myytti. Taidot navigoida mediaympäristössä, arvioida kriittisesti mediasisältöjä ja hyödyntää digitaalista mediaa eivät synny itsestään, vaan vaativat pitkäjänteistä opiskelua, hyviä oppimateriaaleja ja opettajan osaamista, kuten myös opetussuunnitelmien suosiollisuutta. Mediakasvatuksessa tehdään aivan olennaista perustyötä yhteiskunnallisen resilienssin ja demokratian vahvistamisessa. Tämä työ ei ole katoamassa mihinkään.
Onnea 20-vuotiaalle Mediakasvatusseuralle, joka on tämän työn keskeinen toimija.
